Nordea Pankin pankkitoimihenkilöiden jätti-irtisanomisten lisäksi Nordea Henkivakuutus on aloittanut omat yt-neuvottelunsa. Työnantajan mukana vakuutusyhtiöllä on tarve vähentää väkeä 12 henkilötyövuoden verran.
Vakuutusväen liiton mukaan yhtiön aikeet ovat täysin perusteettomat. Tuoreen osavuosikatsauksen mukaan yhtiön sijoitustoiminnan tuotto tammi-kesäkuussa oli 2,4 prosenttia. Yhtiön kokonaismarkkinaosuus on kasvanut 26,1 prosenttiin ja yhtiön vakavaraisuusennuste on nelinkertainen vaadittuun minimitasoon nähden.
Nyt aloitettu irtisanomiskierros liittyy pankin irtisanomisiin, sillä kenttämiesten pääluottamusmiehen Mikko Hissan mukaan työnantaja jakoi ensimmäisessä yt-tapaamisessa samat paperit kuin se oli viikkoa aiemmin jakanut pankkilaisille.
Pankkipuolella Nordea aikoo irtisanoa Suomesta jopa 600 henkeä.