Suomen Punaisen Ristin (SPR) Nälkäpäivä-keräys tuotti alustavan arvion mukaan yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa. Nälkäpäivässä kerättiin sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpulan mukaan keräyksen tuotto on erittäin tärkeä Punaisen Ristin auttamisvalmiuden kannalta.
– Apua tarvitaan edelleen ja lahjoitusten ansiosta voimme auttaa nopeasti ja tehokkaasti.
Keräys onnistui hyvin eri puolilla Suomea. Kokeneiden vapaaehtoisten lisäksi Nälkäpäivään osallistui tänä vuonna tuhansia ensikertalaisia vapaaehtoisa.
– Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia vapaaehtoisia ja lahjoittajia. He ovat aktiivisesti auttaneet sekä Nälkäpäivässä että Itä-Afrikan keräyksessä tänä syksynä.
Nälkäpäivän ohella loppukesän ja syksyn aikana SPR on kerännyt lahjoituksia myös itäisen Afrikan nälkäkriisin uhreille. Itä-Afrikka-keräys on tuottanut tähän mennessä 710 000 euroa. Lahjoituksia Itä-Afrikkaan voi edelleen tehdä osoitteessa www.punainenristi.fi/lahjoitukset.





