Janet Kilea muistaa pelon ja häpeän, jotka saivat hänet vaikenemaan kokemastaan väkivallasta. Nyt hän työskentelee Lääkärit ilman rajoja -järjestön kanssa vuoristoisessa Jiwakan maakunnassa ja auttaa muita väkivaltaa kokeneita naisia.
– Tunnen myötätuntoa naisia kohtaan, jotka käyvät läpi samoja vaikeuksia kuin minä. Haluan käyttää kokemuksiani naisten puolustamiseen ja heidän asemansa vahvistamiseen.
Papua-Uudessa-Guineassa arviolta 64 prosenttia naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Maailmanlaajuisesti vastaava osuus on Maailman terveysjärjestö WHO mukaan 31,6 prosenttia.
Tyynenmeren alueen maaseudulla naiset ja tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. YK tasa-arvojärjestö UN Womenin mukaan köyhyys on heidän keskuudessaan kaksi kertaa yleisempää kuin kaupungeissa asuvien naisten ja tyttöjen keskuudessa. Syvään juurtuneet perinteet ja uskomukset ylläpitävät sukupuolten eriarvoisuutta.
– Tyynenmeren alueella miehet pitävät naisia ja tyttöjä omaisuutenaan ja ajattelevat, että heillä on oikeus määrätä näiden elämästä, Uuden-Seelannin Aucklandin yliopiston kansanterveystieteen professori Colin Tukuitonga sanoo.
Myös perheet ja yhteisöt painostavat naisia vaikenemaan väkivallasta, minkä vuoksi tapauksista ei useinkaan ilmoiteta viranomaisille.
Pitkät matkat eristävät avusta
Papua-Uuden-Guinean ylänköalueen vaikeakulkuinen maasto hankaloittaa avun saamista. Kylät sijaitsevat eristyksissä metsien, vuorten ja laaksojen keskellä. Moniin kyliin ei johda tietä, eivätkä palvelut juuri ulotu kaupunkien ulkopuolelle.
Tilanne on vaikea kaupungeissakin. Esimerkiksi Minjissä on vain yksi perheiden tukikeskus.
– Palveluihin kuuluvat lääkärin vastaanotto sekä välitön ensiapu ja tuki. Sen jälkeen uhri ohjataan tarvitsemiinsa suojelu- tai oikeuspalveluihin, Lääkärit ilman rajoja -järjestön koordinaattori Frédérique Butez kertoo.
Kun Kilea saapuu kylään, hän ei ota sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa heti puheeksi, sillä aihe on arkaluonteinen.
– Aloitan keskustelemalla naisten kanssa heidän jokapäiväisestä elämästään. Vähitellen siirrymme puhumaan sukupuoleen perustuvan väkivallan taustalla olevista syistä ja naiset alkavat jakaa kokemuksiaan, Kilea kertoo.
Lääkärit ilman rajoja kouluttaa myös kylissä toimivia vapaaehtoisia. Yhteisön tuntemat ja luottamat ihmiset ovat usein ensimmäisiä, joiden puoleen väkivaltaa kokenut nainen voi kääntyä.
– He ovat hankkeelle korvaamattomia. Jokaisessa yhteisössä on yhteyshenkilö, joka pystyy antamaan ensimmäisen ratkaisevan avun ja ohjaamaan naisen tarvitsemansa tuen ja hoidon piiriin, Butez sanoo.
Kyläyhteisöt ovat ottaneet järjestön hyvin vastaan.
– Järjestöllemme on tärkeää, että ihmiset luottavat meihin, sillä ilman luottamusta emme voisi tehdä työtämme, Butez sanoo.
Kilea kertoo neljän lapsen äidistä, jota puoliso pahoinpiteli säännöllisesti. Naisella ei ollut työtä eikä tuloja. Hän ei osannut lukea tai kirjoittaa eikä hänellä ollut ammattia, joten hänen oli vaikea nähdä ulospääsyä tilanteestaan.
Kilea kannusti naista etsimään keinoja taloudellisen itsenäisyyden saavuttamiseen.
– Pian hän kuuli mahdollisuudesta tehdä vapaaehtoistyötä, ja sitä kautta hän sai myöhemmin palkkatyön, Kilea kertoo.
Nainen pystyi irtautumaan väkivaltaisesta suhteesta ja muuttamaan lastensa kanssa omaan asuntoon.
Lait eivät vielä takaa suojaa
Papua-Uuden-Guinean laki kieltää perheeseen, naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan. Maan sukupuoleen perustuvan väkivallan vastaisen strategian lähtökohtana on nollatoleranssi. Tavoitteena on parantaa väkivaltaa kokeneiden palveluja ja lisätä väkivallan ennaltaehkäisyä.
– Perheväkivallalle on keskuudessamme ehdoton nollatoleranssi. Et voi esiintyä johtajana, jos pahoinpitelet vaimoasi kotona. Asia on yksinkertainen. Piste, pääministeri James Marape sanoi parlamentissa maaliskuussa.
Lainsäädäntö ja todellisuus eivät silti kohtaa. Naiset eivät saa apua ajoissa, ja valtaosa pahoinpitelijöistä välttyy rangaistukselta. Joillakin alueilla vain 0,5 prosenttia sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa koskevista tapauksista johtaa tuomioon. Myös viranomaisten mahdollisuudet ehkäistä väkivaltaa ovat maakunnissa edelleen heikot.
– Paikallishallinnoilla ei ole riittävästi resursseja suunniteltujen toimien toteuttamiseen. Sama ongelma koskee koko Tyynenmeren saaristoaluetta. Lisäksi paikallistasolla ei useinkaan ole riittävää osaamista suunnitelmien viemiseksi käytäntöön, Tukuitonga sanoo.
Kilean ja muiden avustustyöntekijöiden työ paikkaa juuri näitä puutteita. Avun tarve uhkaa vain kasvaa: ennusteen mukaan sukupuoleen perustuva väkivalta voi koskettaa Papua-Uudessa-Guineassa jopa kahdeksaa miljoonaa naista vuoteen 2046 mennessä.
lehti 