Kansan terveyden tilaa voidaan Markus Leikolan mukaan kohentaa jopa nykyistä pienemmin kustannuksin, mutta se vaatii koko terveydenhuoltojärjestelmän uudistamista. Leikola on laatinut konsulttina Elinkeinoelämän valtuuskunnan ”Sairaat elämät – Suomalaisen terveydenhuollon korjauspaketti” -raportin.
Julkisen talouden kestävyysvajetta voidaan Leikolan mukaan kuroa umpeen tuntuvasti, mutta se edellyttää, että terveydenhuollon tuottavuus nousee.
– Ratkaisevaa on nykyisen rahoitusjärjestelmän muuttaminen keskinäisten ristiriitojen temmellyskentästä fiksuja ratkaisuja kannustavaksi.
Leikolan mielestä julkinen, yksityinen ja työterveyshuolto täytyy saada puhaltamaan yhteen hiileen. Hoitoprosessit ja niiden tavoitteet pitää määritellä loppuun asti. Koko järjestelmään tulee ottaa palvelutoiminnan näkökulma.
– Jos terveydenhuoltojärjestelmä ei ole palvelujärjestelmä, ei se hoida terveyttäkään, Leikola väittää raportissaan.
Raportti esittää, että kokonaisuudistuksen ytimessä tulee olla kuluttajan vapaus valita palvelun tuottaja. Julkisen terveydenhuollon tilaus ja tuotanto on erotettava aidosti toisistaan.
– Terveydenhuoltojärjestelmän maailmankuva on vanhentunut. Nykyisin kansalaiset haluavat osallistua, vaikuttaa ja käyttää valinnanvapautta oman tai läheisensä hoidon kohdalla nykyistä enemmän.
Raportti esittää myös, että potilaiden pallottelu perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon välillä on lopetettava yhdistämällä hoidot saman organisaation suunnitteluun ja ohjaukseen.
– Jokaiselle potilaalle tulee laatia hoitosuunnitelma ja hoitovirheitä on vähennettävä systemaattisesti.
Leikola madaltaisi myös lääkärien ja hoitajien työnjaon raja-aitoja. Lisäksi potilaan vastuuta ja omatoimisuutta pitäisi lisätä.
Netistä tietoa penkovalle kansalaiselle pitää Leikolan mielestä tarjota auktoriteetin sijasta asiantuntijoiden kumppanuutta.
– Etäneuvonnalla ja kevyemmillä palveluilla pystytään vapauttamaan resursseja niille, jotka aidosti tarvitsevat paljon terveyspalveluja.