Työnantajien julistama työsulku alkaa perjantaina 25. marraskuuta, jos sopuun ei sitä ennen päästä. Finanssialan keskusliitto (FK) perustelee työsulkua sillä, että se haluaa alalleen ”vastuullisen sopimuksen”.
– Olemme todella pettyneitä siihen, että Pro ja YTN päättivät antaa lakkovaroituksen. Mahdolliset työtaistelutoimet heikentäisivät vakavasti pankkien toimintaedellytyksiä. Näissä olosuhteissa emme pystyisi takaamaan turvallista pankkiasiointia kaikissa tilanteissa. Siksi työnantajalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ilmoittaa työsulusta, FK:n työmarkkinajohtokunnan puheenjohtaja Pasi Kämäri perustelee.
Päätös koskee kaikkia FK:n jäsenpankkeja. Sylyn piiriin kuuluvat kaikki Pron, YTN:n ja Nordea Unioni Suomen jäsenet. Sulku ei koske järjestäytymättömiä toimihenkilöitä eikä työehtosopimuksen soveltamisalan ulkopuolella olevia henkilöitä.