Lasten päiväunista on lähes jokaisella vanhemmalla ”varma tieto”, mutta vasta nyt asia on oikeasti tutkittu. Terveystieteiden maisteri Marjo Tourula väittelee Oulun yliopistossa perjantaina Lasten ulkona nukuttamisesta talvella pohjoissuomalaisessa kontekstissa.
Väitöstutkimuksen tarkoituksena on kuvata lasten ulkona nukuttamiskäytäntöä, ympäristön ja ihon lämpötilojen sekä unen pituuden yhteyttä ja arvioida vaatetuksen lämmöneristävyyttä.
Ulkona uni maittaa
Tutkimuksen mukaan lapset nukkuivat lähes kolme kertaa pidemmät päiväunet ulkona kuin sisällä. Äidit kuvasivat lapsen unen laadun olevan parempaa ja heidän nukahtavan nopeammin ulkona.
Onnistuneesta ulkona nukuttamisesta muodostui äidin ja lapsen yhteinen hyvä kokemus vahvistaen arjen sujuvuutta ja perheen hyvinvointia.
Paukkupakkanen ei haittaa
Tutkimuksessa lapsia nukutettiin ulkona vaunuissaan auringon paisteesta kovaan lumipyryyn ja muutamasta lämpöasteesta lähes 30 asteen paukkupakkasiin. Suurimmillaan sisä- ja ulkolämpötilojen ero oli lähes 50 astetta.
Tourulan mukaan parhaiten sopiva vaatetus löytyi viiden asteen pakkasella, johon myös äitiyspakkauksen vaatetus ja vaunut antoivat optimaalisen suojan.
Kylmässä ympäristössä elimistö vähentää lämmönluovutusta ihon ja ääreisosien verenkiertoa supistamalla, joka näkyi tutkimuksessa lasten käsien ja jalkojen lämpötilan laskuna. Lapset reagoivat jäähtymiseen heräämällä.
Marjo Tourulan mukaan lasten ulkona nukuttamista ei ole aikaisemmin tutkittu, vaan tämän lähes satavuotisen lastenhoitokäytännön ohjeistusten perustana ovat olleet perinteet ja kulttuurinen tieto.