Paul Kennedy neuvoi hiljattain Barack Obamaa heittämään Abraham Lincolnin elämäkerrat nurkkaan. Sen sijaan hän opasti Obamaa perehtymään maailmanhistorian suurimpiin kansantaloustieteilijöihin. Ja näitä Kennedyn mukaan ovat Adam Smith, Karl Marx, Joseph Schumpeter sekä John Maynard Keynes (Financial Times 12.3.2009).
Itse neuvoisin Obamaa lukemaan myös Karl Polanyita. Vastapaino on juuri julkaissut suomeksi Polanyin pääteoksen The Great Transformation (1944) nimellä Suuri murros. Vaikka suomennosta on saanut odottaa 65 vuotta, teos on juuri nyt – kapitalistisen markkinatalouden syvenevän kriisin oloissa – yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään toisen maailmansodan ja vapaan kapitalismin aikaansaaman silloisen katastrofin oloissa.
Polanyin pääteesi on, että 1800-luvun puolivälissä pääsi valloilleen käsittämätön ajatus, että koko yhteiskunta voidaan järjestää itsesääntelevien markkinoiden pohjalle. Englanti oli tämän periaatteen ensimmäinen koealusta. Millaista jälkeä se sai aikaan, siitä voi lukea esimerkiksi Marxin Pääoman I osan teollistumista kuvaavista jaksoista. Polanyin mukaan itsesääntelevät markkinat luovat ”saatanallisen myllyn”, jonka kivien väliin jauhautuvat niin ihmiset kuin luonto. Polanyin vankka käsitys oli, että rajoittamaton markkinayhteiskunta ei voi olla olemassa pidempään ilman että se tuhoaa ”yhteiskunnan inhimillisen ja luonnollisen aineksen”. Ääriliberalistien ihanneyhteiskunta romahtaa aina ja väistämättä omaan mahdottomuuteensa.
Markkinayhteiskunnan kehitys johtaa Polanyin mukaan aina yhteiskunnan itsepuolustukseen. Yhteiskunta pyrkii aina suojelemaan itseään ja luomaan protektionistisia mekanismeja. Käytännössä kyse on valtion väliintulosta markkinoille. Työväenliike on ollut historiallisesti vahvin poliittinen vastavoima ”itsesäänteleville markkinoille”.
Edellinen romahdus
synnytti fasismin
Itsesääntelevä markkinayhteiskunta romahti kasaan 1920-luvun lopussa. Romahduksen karmaisevin tulos oli fasismin valtaannousu Euroopassa. Fasismi ei ollut sattumaa, vaan liberaalin kapitalismin romahduksen luomaan umpikujaan tarjoutunut ”fasistinen ratkaisu”, jonka hintana Polanyin mukaan ”oli kaikkien demokraattisten instituutioiden hävittäminen.” Muut ratkaisut romahdukseen olivat stalinismi ja New Deal -politiikka. Kaikille kolmelle vastaukselle yhteistä oli laissez-faire periaatteen hylkääminen.
”Fasistinen ratkaisu” murskattiin toisessa maailmansodassa. Kun Polanyi julkaisi Suuren murroksensa vuonna 1944, elettiin historian saranakohdassa. Silloin Keynesin suuri työ oli luoda Bretton Woods -järjestelmä, joka auttoi säätelemään ”saatanallisen myllyn” ihmisen mittakaavaan sopivaksi läntisissä teollisuusmaissa. Luonnon mittakaavaan sekään ei sopinut.
Säänneltyyn kapitalismiin perustuvan hyvinvointivaltion kultakautta kesti 1970-luvulle, jolloin ääriliberaalit onnistuivat uudestaan päästämään itsesääntelyn periaatteen valloilleen. Kolmekymmentä vuotta uusliberaalien oppien laajenevaa ja syvenevää soveltamista kaikkialla maailmassa ja kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla ovat nyt johtaneet 1930-luvun romahdusta muistuttavaan tilanteeseen.
Mihin nykyinen finanssi- ja talouskriisi johtaa? On syytä ainakin muistaa Polanyin näkemys 1930-luvun romahduksesta ja fasismin noususta: ”Fasismin voitosta teki liki vääjäämättömän kuitenkin juuri se, että liberaalit estivät kaikki uudistukset, joihin liittyi suunnittelua, sääntelyä tai valvontaa.”
Ihmistä ja luontoa
suojeltava kapitalismilta
Teollisen kapitalismin läpimurron käynnistyessä 1800-luvun alussa maapallolla oli noin miljardi ihmistä. Vuonna 2050 ihmisiä arvellaan olevan noin 9 miljardia. Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas on arvioinut (HS 26. 3. 2009), että kiihtymässä oleva ilmaston lämpeneminen ”voi uhata ihmisen olemassaoloa” ja ”että maapallolla voisi tulevilla vuosisadoilla elää vain miljardi ihmistä”. Taalaksen mukaan ”nykyiset tiheimmin asutut alueet uhkaavat muuttua asumiskelvottomiksi”. Kapitalistisen ”itsesääntelyn” saldo olisi siis ihmiskunnan kehitys 1 miljardista 9 miljardiin ja takaisin 1 miljardiin, jolta luonto ja sen antimet on tuhottu.
Ei ihme, että Englannin hallitukselle tehdyn ns. Sternin raportin mukaan ilmastomuutos on markkinatalouden pahin epäonnistuminen. Mutta onko ihminen kestävästi vaurastunut ilmastomuutoksen hinnalla? Vaikka pieni etuoikeutettujen luokka on vaurastunut tähtitieteellisesti, niin tuoreet YK:n tiedot kertovat, että kroonisessa nälänhädässä olevien ihmisten määrä on ensimmäistä kertaa ylittänyt miljardin rajan (Financial Times 27.3.2009). Luku on hypännyt kahdessa vuodessa ylöspäin 150 miljoonalla ihmisellä ruoka- ja talouskriisin siivittämänä. YK:n millenium-tavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2015 mennessä näyttää nyt epätoivoiselta.
Sosialidemokratia
syvissä vaikeuksissa …
Työväen itsesuojeluliikkeen parhaat hedelmät saavutettiin läntisessä Euroopassa 1950-70-luvuilla, jolloin perinteinen sosialidemokratia perustui pääoman ja työn kompromissille yhdessä maassa. Systeemi toimi, kun pääomaliikkeet olivat säänneltyjä ja kun sosiaaliluokat olivat selkeärajaisia ja vahvasti järjestäytyneitä. Globaalikapitalismi ja uusi tekniikka ovat tuhonneet demarien hellimän yhteiskuntamallin edellytykset.
Sosialidemokratian vahvin maa on ollut Saksa. Siellä SPD on jo pitkään ollut vakavissa vaikeuksissa, jotka kärjistyivät äärimmilleen liittokansleri Schröderin leikattua pitkäaikaistyöttömien toimeentulon minimiin. Der Spiegel -lehti julkaisi muistokirjoituksen SPD:lle viime keväänä (6.5.2008.) Demaripuolueelle tuli Spiegelin mukaan noutaja siksi, että ”SPD ilman työläisten kannatusta on puolue ilman päämäärää” ja koska ”SPD:n johto ei enää tunne, mitä on olla vähäosainen ja nöyryytetty”. Aatteellisen kuolion lisäksi SPD on menettänyt suuren osan jäsenistään. Kun vasemmiston yhteys peruskannattajiin on menetetty, seuraa passiivisuus vaaleissa ja populistisen äärioikeiston uhka kasvaa.
Monissa Euroopan maissa demareita radikaalimpi vasemmisto on viime vuosina aktivoitunut, mm. Saksassa ja Hollannissa. Mitään ihmelääkettä silläkään ei ole ollut vasemmiston yleisanemiaan. Saksan demaripuoluetta lähellä oleva Friedrich Ebert Säätiö on kuitenkin jo arvioinut, että radikaali vasemmisto on tullut takaisin pysyvästi ja että siitä on Euroopassa tullut ”valtavirran sosialidemokratian päähaastaja”. Parhaiten arvioidaan menestyvän niiden vasemmistopuolueiden, jotka ovat käytännöllisiä, ideologisista pakkopaidoista vapaita ja joilla on karismaattiset johtajat. Paras toimintatapa on ”ekososialistinen strategia”, joka osaa painottaa myös keskiluokan elämänongelmia ja joka kykenee antielitistiseen mobilisaatioon.
Kapitalisminvastainen puolue
– ehkä sosialistinenkin
Radikaali vasemmisto on aina hakenut vaihtoehtoista yhteiskunnan järjestysmuotoa. Käytännön harjoitusten osalta historian jäljet pelottavat. Yhteiskunnan kehityksen pohtiminen vallitsevan järjestyksen rajat ylittävällä tavalla on kuitenkin vasemmiston pysyvä tavaramerkki. Toisaalta liiallinen aatteellinen synkkämielisyys on vienyt nämä pohdinnat usein ojasta allikkoon ja hedelmättömiin lahkolaisriitoihin.
Vasemmistoliitto on ainoa eduskuntapuolue, joka puolueohjelmassaan julistautuu kapitalismin vastustajaksi, koska kapitalismi on ”pääoman omistajien taloudellisia etuja ja valtaoikeuksia yksipuolisesti suosivaa politiikkaa.” Vuoden 2007 puolueohjelma lausuu tässä julki puolueen ja sen edeltäjien pitkän historiallisen peruslähtökohdan, joka välillä oli monenlaisen aatepuuron peitossa.
Vasemmistoliitto hankki Lipposen hallitusten aikaan ”Smolna-uskottavuutta”, mutta sen hintana oli paha kuhmu ”katu-uskottavuuden” otsaan. Puolue alkoi liiaksi ymmärtää kapitalistisen talouden lainalaisuuksia samaan tapaan kuin muut puolueet – vaihtoehdottomina pakkoina. Tärkeää on ymmärtää, että markkinat voivat toimia monella tapaa, mutta niitä ei saa päästää toimimaan ”itsesääntelyn” periaatteella.
Kuten Vasemmistoliiton puolueohjelmassa todetaan, koko politiikan tulevaisuus riippuu siitä, että ”demokratiaa ja taloutta ei pidä erottaa toisistaan”. Tämä on sama asia kuin Polanyin esittämä ”itsesääntelevien markkinoiden” torjuminen. Yhteiskuntakehityksen uutta punavihreää suuntaa voidaan kutsua myös sosialismiksi, sillä aatteellisesti Vasemmistoliiton puolueohjelma ”samastuu sosialistiseen ajatussuuntaan”. Puolueohjelman mukaan ”sosialistinen ajattelu edistää sellaista yhteiskuntaa, jossa talouden toimintaa, pääomaliikkeitä ja sijoitustoimintaa, ihmisten asemaa tuotannossa ja erityisesti tulojen ja varallisuuden jakoa säännellään ihmisten tasa-arvotavoitteen toteuttamiseksi käytännössä.”
Sosialismin voisi määrittää tasa-arvoperiaatteen mukaisesti järjestetyksi demokraattiseksi yhteiskunnaksi, jossa kaikkien yksilöiden vapaus toteutuu kestävän kehityksen sallimissa rajoissa.
Vasemmistoliitto
antikapitalistisin
Marxin mukaan kapitalismi käyttää ensin loppuun kaikki kehitysmahdollisuutensa ennen kuin sen ”kohtalon hetki lyö”. On turhaa arvuutella, kauanko se kestää. Esko Seppänenkin arvelee uudessa kirjassaan, ettei kapitalismi nykyiseenkään kriisiinsä kaadu. Varmaa kuitenkin on, ettei kapitalismi toivu kriisistä entiselleen ”villiksi ja vapaaksi” – uusliberalismin aika on kuopattu. Siksi vasemmistolaisella liikkeellä on nyt etsikkoaika vaikuttaa tulevaan kehitykseen.
EVA:n tuoreessa asennetutkimuksessa kysytään kansalaisten kantaa seuraavaan väittämään: ”vaikka kapitalistinen markkinatalous on epävakaa, on se kuitenkin käytännössä ainoa mahdollinen talousjärjestelmä”.
Vasemmistoliiton kannattajat poikkeavat selvästi kaikista muista eduskuntapuolueista. Vain 20 % Vasemmistoliiton kannattajista on samaa mieltä väittämän kanssa ja puolet eli 50 % eri mieltä (30% jää luokkaan ”vaikea sanoa”). Toista ääripäätä edustavat Kokoomuksen kannattajat, joista 72 % uskoo kapitalismin olevan ”ainoa vaihtoehto” ja vain 7 % on eri mieltä ja 21 % on epävarmoja.
SDP:n kannattajat ovat sangen kaukana Vasemmistoliiton kannattajista. Heistä 41 prosenttia pitää kapitalismia ainoana vaihtoehtona. Attac-liikkeen tunnus – ”toisenlainen maailma on mahdollinen” – sopii tämän perusteella puolueista vain Vasemmistoliiton iskulauseeksi.
Kirjoittaja on poliittisen historian maisteri, joka seuraa kansainvälistä politiikkaa ja poliittisten aatteiden kehitystä. Vuosina 2004-2007 hän toimi Vasemmistoliiton puolueohjelmatyöryhmän puheenjohtajana.
uutiskirje 
