Suomalaisilla kulttuurintutkijoilla on ollut tapana joka toinen vuosi kokoontua kahdeksi päiväksi pohtimaan yhteiskunnan ja tutkimuksen kannalta ajankohtaisia teemoja. Turussa viime viikon lopulla teemana oli rahan kulttuurit ja kulttuurin raha. Sen ajankohtaisempaa teemaa ei näinä euro-, rahavalta- ja taantumapuheen aikoina olisi löytänyt.
Raha puhuttaa, vie, käskee, pakottaa, houkuttelee ja suostuttelee. Se on konkreettinen vaihdannan ja toimeentulon väline mutta myös arvolatautunut symboli. Yhdysvalloissa rahan ylivalta on saanut liikkeelle mielenosoittajat, mutta myös yllättävän voimatoimisiksi heittäytyneet vaihdantavälineen kyseenalaistamista tai vähättelyä pelkäävät vastavoimat. Suurimpana peikkona on ehkä se k-kirjaimella alkava ideologia.
Ahdistava markkinatalous
Juhana Vartiainen pohti leveästi sodan jälkeisen ajan muuttunutta markkinataloutta. Kun aikaisemmin työhulluksikin kutsuttu kansa nosti Suomen tolpilleen, oli luottamus kova sen sisälähtöiseen reiluuteen, ahkeruuteen ja tasapuolisuuteen. Uuden markkinatalouden myötä on siirrytty aktivoivaan työvoimapolitiikkaan, jossa vapaamatkustajia valvotaan ja kokonaisuuksia ohjataan niukkuuden kuristusotteella. Tehokkuutta on jatkuvasti mahdollisuus lisätä.
Toisena hyvinvointiprojektin kulmapilarina oli taloudellinen nationalismi. Suomalainen työ, omistus ja pääoma nähtiin tärkeäksi ahkeroinnin taustalla, mutta uudessa rahakulttuurissa kotimaastakin saatavia tuotteita ja raaka-aineita voidaan vapaasti ostaa vapaasti ulkomailta, tehdä sijoituksia ulkomaille ja myydä vaikkapa Turun sinapit rajojen ulkopuolelle.
Kansantalouden hoitoon liittyi vahvasti kiinteän pääoman säilyttäminen ja lisääminen. Uusia tehtaita piti jatkuvasti perustaa kotimaahan ja raha tuli tietenkin kansalta esimerkiksi korkeina veroina, vientivoittoina tai devalvaatioina. Nyt kiinteä pääoma ei ole tärkeää vaan globaalissa taloudessa pitää olla valmis tekemään mitä tahansa työtä, vaikkapa jatkossa pesemään kiinalaisten paitoja.
Talouden ohjastamiseen osallistuivat ennen kaikki tarvittavat voimat etujärjestöistä hallitukseen. Nyt ristiriitoja on vastakkain useampia, mutta päätöksiä on tehtävä. Sisu-Suomi on siirtynyt markkinatalouteen, jossa omistajalla ei ole väliä. Muutos on julma, mutta silmien sulkeminen on vieläkin julmempaa.
Rahoiksi vai kulttuuriksi
Juhana Vartiaisen esitys oli hyvä pohja leventää rahan tarkastelun eri saroille. Millaisia välimaastoja löytyy taloudellisten ja sosiaalisten arvojen väliltä? Mihin rahalla pyritään? Millaisia ihmisiä rahan avulla tuotetaan? Mitä rahalla ohjataan, laajennetaan, kavennetaan, ylläpidetään tai lopetetaan? Mihin johtaa rahan puute?
Rahan hyvyyttä ja pahuutta pohdiskeli näin Minna Ruckenstein.
Kulttuuriin kytkeytyviä rahan liikkumisia pohdittiin Turussa 60 esityksen voimalla. Esimerkiksi digitaalisen maailman, eläintalouden, mediakulttuurin, taiteen tai yleensä kulttuurin rahaliikunnat ovat kovasti muuttuneet aikojen saatossa. Jos vaikkapa taidetta tai kulttuurin eri osa-alueita on ennen arvotettu enemmän itseisarvona, on nykyaikana arvottamisen prosesseihin astunut mukaan entistä näkyvämmin myös raha.
Vastaavasti vaikkapa Suomen brändääminen ei ole puhtaasti imagollinen asia, vaan osa esimerkiksi vientiä ja Suomeen suuntautuvaa matkailua, joissa myös raha liikkuu. Sisäänpäin kääntyneestä metsäläisyydestä olemme päässeet, mutta samalla luonnosta on tullut tärkeä osa kauppatavaraa. Mutta miten laskea sen arvo, kun esimerkiksi maisema- ja luontoarvojen rinnalle asetetaan siinä heijastuvat puunmyyntitulot?
Sisäistetystä rahasta on jo tullut niin itsestäänselvyys, että sen sisältöjä pitäisi mietiskellä useamminkin. Arvokeskusteluissa tai todellisissa toimissa rinnatusten asetetaan liikoja miettimättä taloudelliset ja sosiaalikulttuuriset merkitykset. Raha on helppo sekuntikvartaalissa arvioitava vaihdantaväline, johon on vaikeaa suhteuttaa vuosisatakvartaaleissa merkityksensä löytävää kulttuuria. Loppujen lopuksi raha on vain osa ihmisen kulttuuria, ja siihen osaan rahan arvo pitäisi reilusti alentaakin.
lehti 