Kun lahjakääröt on aukaistu, moni miettii, mitä tehdä sillä kaikella joulupaperilla. Se on kuitenkin selvä, ettei lahjakääröistä ole paperinkeräykseen.
Jouluna kertyy koteihin poikkeuksellisen suuret määrät erilaisia pakkauksia ja papereita. Ennakkoon jätteen määrään voi parhaiten vaikuttaa valitsemalla mahdollisimman vähän pakattuja tuotteita, mutta tämän joulun osalta tämä ohje on jo vähän myöhässä.
Kestävää kulutusta ja tuotantoa edistävä tuottajayhteisö Suomen Keräystuote Oy opastaa käyttämään paketoinnissa materiaaleja, joita voi käyttää uudelleen ja käytön päätyttyä palauttaa kierrätykseen.
Hyväkuntoiset joululahjapaperit, samoin kuin paperi- ja lahjakassit sekä pakkauslaatikot kannattaa pistää talteen ja käyttää myöhemmin uudelleen. Ympäristöystävällistä olisi paketoida lahja sanoma- tai aikakauslehtipaperilla, jolloin käärepaperit voi kierrättää keräyspaperin joukossa.
Painoväri ongelmana
Paperinkeräys Oy:n palvelupäällikön Marjo Vainion mukaan joulupaperit eivät kelpaa kotikeräyspaperiksi lehtien ja mainosten sekaan eivätkä keräyskartonkiastioihin.
– Joulupaperit ovat voimakkaasti päällystettyjä ja sisältävät paljon painoväriä, teippejä ja tarroja, mikä vaikeuttaa niiden hyödyntämistä raaka-aineena. Hyväkuntoiset joulupaperit kannattaa säilyttää ja käyttää uudelleen, Vainio neuvoo.
Energia- tai sekajätettä
Lahjapaperit lajitellaan tavallisimmin energiajätteeseen. Jos energiajätteen keräyspistettä ei ole lähistöllä, paperit on syytä viedä sekajätelaatikkoon.
Keräyskartongiksi kelpaavat lahjapakkausten lisäksi muun muassa maito- ja mehutölkit muovikorkkeineen, leivoslaatikot, puhdistetut paperipohjaiset kerta-astiat, muro- ja keksipaketit, paperipussit ja -kassit, talouspaperihylsyt, munakennot, aaltopahvit ja juomien kartonkiset monipakkaukset. Myös kartonkiset joulukalenterit kelpaavat keräyskartongiksi.
Keräämällä pakkaukset talteen saadaan raaka-ainetta kartonkiteollisuudelle, vähennetään kaatopaikkojen kuormitusta sekä ehkäistään ilmastomuutosta. Keräyskartongista valmistetaan uutta pakkauskartonkia, hylsykartonkia ja laminaattipaperia.