Sisäilmaongelmien kanssa painiskeleva Jyväskylän yliopisto tehostaa käytössään olevien tilojen siivousta palkkaamalla omia siivoojia kahdelle kampusalueelle.
Yliopisto kiinnittää palvelukseensa jo tammikuussa siivouspalveluiden esimiehen sekä siivoustyönohjaajat. Sen jälkeen ryhdytään etsimään omia siivoojia, joita koulutetaan työhönsä huhtikuusta toukokuun loppuun asti.
Parinkymmenen siivoojan koulutus toteutetaan yhteishankintakoulutuksena ELY-keskuksen, Jyväskylän aikuisopiston ja Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimiston kanssa.
Ostopalvelu ei tyydytä
– Siivoustyön yhteydessä parannamme myös työympäristön viihtyvyyttä ja siisteyttä. Ostopalveluna hankittuna siivouksen taso ei ole ollut tavoitteidemme mukaista kaikilta osin, hallintojohtaja Kirsi Moisander toteaa.
Konsultin toteuttaman laadunarvioinnin mukaan vain 40 prosentissa tiloista siivouksen laatu täytti asetetut tavoitteet.
– Myös yliopistoyhteisö toivoo parempaa siivousta. Siivouksen laatu vaikuttaa myös sisäilman laatuun, joten haluamme parantaa siivouksen tasoa pikimmiten, Moisander sanoo.
Yliopiston omat siivoojat ottavat hoitoonsa Mattilanniemessä ja Ylistönrinteellä sijaitsevia toimitiloja noin 50 000 neliötä, mikä on noin kolmannes yliopiston kaikista toimitiloista.
Jatkossa siivouksen ostopalvelu jatkuu pääkampuksella Seminaarinmäellä. Yliopistolla on näin mahdollisuus seurata ja arvioida kahdella eri mallilla tuotetun siivouksen tasoa.