Teknologiateollisuuden työnantajat valittavat julkisuudessa raamiratkaisun korkeista palkankorotuksista sanoen niiden vaarantavan kilpailukykyä. Tekniikan akateemisten puheenjohtaja Heikki Kauppi on tästä toista mieltä.
– Teknologiateollisuudessa Suomen lähimmät kilpailijat ovat Saksa ja Ruotsi. Niihin verrattuna Suomen 2,4 prosentin sopimiskorotustaso vuodella 2011 ei ole korkea.
Hän muistuttaa järjestönsä TEK1-lehdessä. että Ruotsin insinöörijärjestö sopi joulukuussa laajasti koskevasta vähintään kolmen prosentin palkankorotuksesta.
– Sana ”vähintään” kertoo, että sen lisäksi saattaa tapahtua yrityskohtaista ja henkilökohtaista palkkakehitystä.
– Saksassa viime syksynä toteutuneissa IG Metallin sopimuksissa yleinen taso oli 3,8 prosenttia, ja kevään neuvotteluihin viritetään peräti seitsemän prosentin vaatimuksia. Itävallassa sovittiin juuri yli neljän prosentin tasosta, sanoo Kauppi.
Suomessa taas raamiratkaisu paalutti vuoden 2012 sopimuskorotustasoksi 1,9 prosenttia.
Kauppi muistuttaa, että palkankorotustaso nousee myös Kiinassa, vaikka lähtötaso onkin alhainen. Siellä hallitus päätti hiljattain nostaa kaikkia palkkoja 40 prosentilla seuraavana kolmivuotiskautena ja minimipalkkoja 100 prosenttia. Kauppi sanoo tämän todistavan, että Kiina ei halua olla ikuisesti matalapalkkamaa.