– Niiltä, joilla on useampi ihokas, tullaan nyt vakavasti kysymään, ovatko he valmiita luopumaan jostakin niiden hyväksi, joiden ihokkaan myrskytuuli on vienyt. Väistämättä joudutaan tällöin puhumaan lähivuosien veroratkaisujen sisällöstä, hän sanoi valtiopäivien avajaisistunnossa eduskunnassa tiistaina.
Hyvätuloisten ei pidä valittaa
Heinäluoma piti perusteltuna sitä, että ne, joilla on mennyt ja menee kohtuullisen hyvin, osallistuvat menojen maksamiseen entistä vahvemmin.
– Väistämättä tällöin joudutaan puhumaan lähivuosien veroratkaisujen sisällöstä, hän tarkensi ja otti heti perään konkreettisesti kantaa siihen, keitä tarkoitti:
– Niiden, joiden tulot ovat kaksin- tai moninkertaiset keskituloisiin nähden, ei pitäisi juuri nyt kovasti valittaa verotuksen kovuudesta.
Kuiskaus ei kuulu
Heinäluoma puhui myös Euroopan taloustilanteesta.
– Lainoitusjärjestelyihin osallistuminen on perusteltua siitä lähtökohdasta, että lainasaatavat ovat turvattuja eikä Euroopassa siirrytä jälkikäteen vanhojen velkojen yhteisvastuuseen, hän sanoi.
Hän totesi Suomen asioistaan huolehtivana maana joutuvan puhumaan monissa neuvotteluissa kovaäänisesti, jotta maan etu tulee kuulluksi.
– Kun asiat sitä vaativat, ei kovuuttakaan pitäisi pelätä, hän totesi.
– Terve talous ei nykyisissä vaikeuksissa synny ihan kuiskaamalla.