Kunnat ovat hakeneet säästöjä viime vuonna muilla keinoilla kuin lomauttamalla tai irtisanomalla henkilöstöä tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla. Niiden sijasta säästöjä haettiin henkilöstön palkattomilla vapailla ja lomarahojen vaihtamisella vapaiksi.
Palkattomat vapaat olivat käytössä vajaassa viidesosassa kunnista ja kuntayhtymistä. Sopimuksia lomarahan vapaaksi vaihtamisesta tehtiin reilussa viidesosassa kunnista ja kuntayhtymistä.
Tiedot käyvät ilmi KT Kuntatyönantajien kunnille ja kuntayhtymille tekemästä tiedustelusta.
Työvoimakustannusten osuus on työvoimavaltaisella kuntasektorilla yli puolet kaikista kuntien menoista.
Vuonna 2011 kunta-alalla työskenteli 434 000 henkilöä. Viime vuonna kunnissa lomautettiin vain muutama sata henkilöä (0,1 % henkilöstöstä). Koko henkilöstönsä lomautti kahden viikon ajaksi yksi kunta. Muissa lomauttaneissa kunnissa lomautukset koskivat yksittäisiä henkilöitä. Toteutuneiden lomautusten määrä väheni pariin edelliseen vuoteen verrattuna ja viime vuoden määrissä palattiin 2000-luvun alkuvuosien tasolle.
Kunnissa irtisanottiin viime vuonna alle sata henkilöä (0,02 % henkilöstöstä). Irtisanomisten määrä on ollut samaa luokkaa koko 2000-luvun.
Eniten säästöjä kunnissa ja kuntayhtymissä haettiin järjestelemällä töitä uudelleen, kehittämällä uusia toimintatapoja, tehostamalla toimintoja, hyödyntämällä luonnollista poistumaa ja tiukentamalla rekrytointipolitiikkaa.
Myös seutuyhteistyötä tiivistettiin. Osa kunnista ja kuntayhtymistä vähensi ostopalvelujen ja vuokratyövoiman käyttöä ja osa karsi palvelujaan sekä toimintojaan.
Sopimuksia lomarahan vapaaksi vaihtamisesta tehtiin viime vuonna reilussa viidesosassa tiedusteluun vastanneista kunnista tai kuntayhtymistä.