Selvitysmies, vuorineuvos Jorma Elorannan mukaan nyt tarvitaan nopeita ja määrätietoisia toimia Suomen houkuttelevuuden lisäämiseksi. Tätä vaativat hänen mukaansa investointeja tekevä yritykset.
Eloranta esitteli keskiviikkona raporttinsa Suomen investointistrategiaksi ja toimintaohjelmaksi. Raportti sisältää viisi perusteesiä ja 40 niihin liittyvää toimenpide-ehdotusta. Ehdotusten toteuttaminen on hänen mukaansa nyt kiinni tahdosta tehdä päätöksiä.
Hallituksen tulisi selvitysmiehen mukaan asettaa keskeisimmiksi tavoitteikseen kestävä talouskasvu, koti- ja ulkomaisten yritysten investointiedellytysten edistäminen ja 200 000 nettotyöpaikan luominen Suomeen yksityisrahoitteiselle sektorille vuoden 2020 loppuun mennessä.
Elorannan mukaan hallituksen tulisi jo kevään kehysriihessään määritellä suhtautumisensa raportin keskeisiin ehdotuksiin.
Mitään kovin omaperäistä selvitysmies ei esitä. Suurin osa ehdotuksista on ollut esillä varsinkin elinkeinoelämän edustajien esittelemissä papereissa. Elorannan mukaan julkinen talous pitää tasapainottaa, verotus muuttaa yrittämistä ja investointeja kannustavaksi, turvata rahoituksen saatavuus ja sen kilpailukykyiset ehdot.
Hän esittää myös työmarkkinoiden toimivuuden parantamista sekä energian, infrastruktuurin ja logistiikan kilpailukyvyn pistämistä kuntoon.
Suomeen tulee synnyttää ”vahvoja osaamiskeskittymiä, elinkeinoelämän ja koulutusjärjestelmän yhteistyötä lisättävä, yliopistojen ja tutkimusryhmien kansainvälistymistä parannettava ja kielitaitoa monipuolistettava”. Myös metsä- ja mineraalivarantojamme voidaan hyödyntää tehokkaammin.