Ammattiliito Pro ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto toimittivat yhdessä keskiviikkona vetoomuksen suomalaisen ruudin puolesta puolustusministeriön valtiosihteerille.
EURENCO Vihtavuori valmistaa ruutia Vihtavuoressa Jyväskylän lähellä. Liiketoiminta on perustunut Suomen puolustusvoimien ruutiostoihin. Puolustusvoimat ei kuitenkaan ole vahvistanut ruutitilauksia tälle vuodelle, ja pahin uhkakuva Ammattiliitto Pron uutissivujen mukaan on, että tehdas Suomessa lakkautetaan kokonaan.
– Tämä vaarantaa merkittävästi Suomen puolustuksen ja armeijan huoltovarmuuden. Riittääkö Suomen puolustukseen pelkkä huipputeknologia ilman ruutia, toteaa johtaja Markku Palokangas Ammattiliitto Prosta.
Vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa todetaan, että kotimaassa toimiva puolustus- ja turvallisuusteollisuus on välttämätön Suomen huoltovarmuuden ja kriisinkestävyyden kannalta. Selonteossa sitoudutaan ylläpitämään ruuti- ja ampumatarviketuotantoa ja niihin liittyvää osaamista.
Pro ja TEAM vaativat, että EURENCO Vihtavuoren ruutitehtaan tuotanto on turvattava turvallisuus- ja puolustuspoliittisten linjausten sekä huoltovarmuuden tavoitteiden mukaisesti. Liitot edellyttävät puolustusvoimilta pikaista sitoutumista tehtaalta tehtäviin tilauksiin.
Vihtavuoren ruutitehdas työllistää 120 henkilöä, joista parikymmentä on toimihenkilöitä. Yritys kuului osana aiemmin valtio-omisteiseen Kemiraan.