Helsingin Sanomat kertoi pari viikkoa sitten, että hallituksessa kaavaillaan kotihoidontukikauden lyhentämistä. Vastuuta kaavailusta ei ole ottanut mikään taho, mutta keskustapuolue teki asiasta välikysymyksen, johon peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) vastaa ensi viikon tiistaina.
– Lyhentäminen kaventaisi lapsiperheiden mahdollisuutta valita, miten ne haluavat hoitaa pienet lapset, Lindell perustelee ja lisää, että valinnan mahdollisuuksia pitäisi pikemminkin lisätä.
– Se olisi vasemmistolaisen ajattelutavan mukaista, ei se, että leikataan ihmisten mahdollisuuksia.
Kotihoidontuelle jääminen on helsinkiläisen nuorisotyön suunnittelija Kirsi Pihlajan mielestä ymmärrettävää. Esimerkiksi se, että hankkii korkean koulutuksen, ei hänestä velvoita palaamaan töihin pikaisesti.
– Emmehän me elä vain työtä varten. On muitakin arvoja. Taloudellisen pakon ei pitäisi sanella sitä, missä vaiheessa pienet lapset laitetaan päivähoitoon.
Nykyisellään valinnanvapautta ei hänestä kuitenkaan ole.
– On vaarana, että kotihoidontuki on pitkälti varakkaiden hupia. Sillä ei elä yksinhuoltaja eikä pienituloinen ainakaan Helsingissä, Pihlaja sanoo.
Hän toteaa, että pienituloiselle kotihoidontuki on kuitenkin merkittävä tulo.
– Ei sitä pidä väheksyä vain siksi, että sillä ei tule toimeen.
Varakkaiden valinnanvapautta
Pihlaja oli kotona esikoisen vauva-aikana, kunnes lapsi täytti puolitoista vuotta.
– Silloin sain töitä.
Toisen lapsen kohdalla Pihlaja meni heti vanhempainvapaakauden jälkeen töihin ja isä jäi kotiin kymmenkuisen pojan kanssa. Perheessä äiti tekee nelipäiväistä työviikkoa ja näin isä pystyy tekemään freelancer-töitä.
– Emme pärjäisi, jos meillä olisi käytössämme vain minun leikattu palkkani ja kotihoidontuki, Pihlaja kertoo.
Hän arvelee, että vanhemmat siirtyvät tekemään täyspäiväisesti töitä kesän jälkeen.
Hänestä kotihoidontukikauden puolustaminen valinnanvapaudella ontuu.
– Kyllä se on pitkälti varakkaiden valinnanvapautta. Pienituloisilla ei joko ole varaa siihen kuin lyhyinä jaksoina tai he ovat pakotettuja siihen, kun katsotaan, että lapsi estää aktiivisen työnhaun.
6+6+6-malli korvaisi
Pihlaja painottaa kuitenkin sitä, että vika ei ole niinkään kotihoidontuessa, vaan vanhempainvapaajärjestelmässä.
Hänen mielestään kotihoidontukikautta voisi ehkä lyhentää, jos vanhempainvapaajärjestelmässä siirryttäisiin 6+6+6-malliin, jossa lapsen synnyttyä äidillä ja isällä on oikeus omaan kuuden kuukauden vapaaseen, ja lisäksi on kuuden kuukauden jakso, jonka perhe voi jakaa haluamallaan tavalla.
– Jos näin tehtäisiin, vanhempainvapaaseen tulisi seitsemän kuukautta lisää ansiosidonnaista jaksoa, hän perustelee.
– Pudotus pienelle kotihoidontuelle tulisi vasta lapsen ollessa puolitoistavuotias. Sen ikäinen jo pärjää hyvin päivähoidossa. On iso ero siinä, laittaako 11-kuisen vauvan vai puolitoistavuotiaan taaperon hoitoon.
Pihlajaa itseään miellyttäisi osittaisen hoitovapaan laajentaminen. Nyt se on vain vakituisen työsuhteen etu.
– Nyt se on yleensä käytännössä vaikeaa jo siksi, että Kela-korvaus on vain noin 70 euroa kuussa. Samalla menettää kuntalisän ja joutuu maksamaan osa-aikaisesta päivähoidosta. Menetys poisjäävinä tukina ja kasvaneina kuluina on jopa 800 euroa kuussa. Järjestelmä ei kannusta käyttämään mahdollisuutta osa-aikaiseen työhön.
Pihlajan mielestä vanhemmat voisivat hyvin olla osapäivätöissä lasten ollessa pieniä.
– Tässä kritisoidaan usein sitä, että ihmisiä käytetään hyväksi osapäivätöissä. Monet kuitenkin tekevät sellaista työtä, joka olisi sovitettavissa lyhyempään päivään tai viikkoon esimerkiksi muutamaksi vuodeksi. Muutos on kiinni tahdosta.
Tarpeeksi töissä
Lindellin mielestä suomalaiset vanhemmat, naisetkin, tekevät ihan riittävästi töitä. Naisten työllisyysaste oli vuonna 2010 Suomessa 66,9 eli lähes yhtä korkea kuin miesten 68,7. Alle-kolmivuotiaiden äideistä tosin on töissä vain runsas 50 prosenttia. Yli 3-vuotiaiden lasten äitien työllisyysaste nousee jo lähelle 80 prosenttia.
– Itse asiassa suomalaiset naiset tekevät todella paljon töitä. Lisäksi miesten ja naisten työllisyysasteen ero ei ole iso, Lindell tulkitsee.
Hänen mielestään nyt kohkataan liikaakin siitä, että kotona lasten kanssa olevat syrjäytyisivät työelämästä.
– Vaikka olen ollut kotona lasten kanssa, ehdin olla yhteensä 40 vuotta töissä. Eikö se riitä?
Lindell on kaupunginvaltuutettu ja kysyy myös sitä, miten käy, jos kaksivuotiaat pitää laittaa päivähoitoon.
– Kuinka suuri summa menee päiväkotien rakentamiseen ja mistä se raha otetaan? Muista palveluista?
Leikkaus ei säästäisi
Pihlaja myös toteaa, että kotihoidontukikauden lyhentämisellä ei säästetä mitään.
– Se vaatisi isoja lisäresursseja päivähoitoon, joka on jo nyt aliresurssoitu. Päivähoidon täytyisi olla niin hyvin resurssoitu, että vanhemmat laittavat lapsensa sinne hyvillä mielin vaikka kaksi- tai yksivuotiaina. Silloin työntekijät voisivat tehdä työnsä kunnolla ja pitää pienimpiä sylissäkin.
Juuri päivähoidon aliresurssoinnin vuoksi Pihlaja pitääkin kotihoidontukikauden ulottumista kolmivuotiaisiin tärkeänä.
– Lisäksi alle kolmivuotias ei tarvitse niitä virikkeitä, joita päivähoito tarjoaa. Perhepäivähoito olisi mahtava vaihtoehto, mutta eläkkeelle jäävien perhepäivähoitajien tilalle ei saada nuoria. Kuntien pitäisikin panostaa siihen, että perhepäivähoitajan työ houkuttelisi. Nyt työn arvostus ei näy palkassa tai työehdoissa.
uutiskirje 
