Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön historian kansiin saattamisessa vuosiin 1969–1977 edennyt Tapio Bergholm kuvaa tutkimuksensa kohdeaikaa Suomen työelämässä suurten tarinoiden ajanjaksoksi. Jäsenmääräänsä kasvattaneella SAK:lla oli näissä tarinoissa merkittävä rooli. Se ei ollut sivustakatsoja.
Bergholm kirjaa teoksessaan lukuisan joukon yhteiskunnallisia kehityskaaria, joiden suuntaan SAK on ollut vaikuttamassa. Vain ulkopolitiikassa se tyytyi vaisuun rooliin.
Kirjoittaja on tällä hetkellä muun toimensa ohella SAK:n tasa-arvovastaava. Sillä ei kuitenkaan välttämättä selitys se, että hän Kansan Uutisten haastattelussa ottaa näistä suurista tarinoista ensimmäisenä esille tasa-arvo-asian, naisten ja ammattiyhdistysliikkeen suhteen.
– Naisten syöksyminen työmarkkinoille poikkesi tutkimuksen ajankohtana Suomessa muualla Euroopassa tapahtuneesta. Muualla Euroopassa katsottiin naisvaltaisten alojen kasvun työmarkkinoilla olevan ay-liikkeen järjestövoimaa heikentävä tekijä. Täällä tapahtui toisin. Naisten työllisyyden kasvu poiki ay-liikkeelle lisää järjestövoimaa.
Naisten palkat nousivat ja työllisyys kasvoi, palkkaerot miehiin pienenivät ja järjestäytymisaste nousi. Myös naisille tärkeät yhteiskuntapoliittiset uudistukset saivat ay-liikkeen tuen. Erillisverotus ja päivähoidon järjestäminen ovat esimerkkejä tällaisista uudistuksista.
Uusi tulkinta Ruotsin imusta
Toisen suuren tarinan Tapio Bergholm liittää työelämään vaikuttaneeseen ilmiöön, joka liittyy Suomea järisyttäneeseen yhteiskunnalliseen murrokseen. Murros oli niin raju, että suomalaiset joutuivat etsimään työtä ja toimeentuloa maan rajojen ulkopuolelta ja varsinkin Ruotsista.
Bergholm sanoo tekevänsä uutta tulkintaa työmarkkinakehitykseen vaikuttavien tekijöiden merkityksestä, kun hän korostaa Ruotsiin muuton aiheuttaman työvoimapulan vaikutusta.
– Se oli perimmäinen syy lakkojen suureen määrään ja niiden menestyksellisyyteen. Se oli tuona aikana perimmäinen syy ylipäänsä kehitykseen Suomen työmarkkina- ja työlainsäädännössä, myös työsuojelussa.
– Autolauttaliikenteen vilkastuminen 60-luvun lopussa mahdollisti sen, että suomalaiset työläiset saattoivat yksityishenkilöinä äänestää jaloillaan, jos työolot ja palkat eivät miellyttäneet.
Toinen puoli tilanteessa oli tietysti se, miten se vaikutti voimasuhteisiin työmarkkinoilla. Työntekijöille se antoi voimaa, työnantajilta se vei sitä. Tilanne loi muutospainetta työnantajille parantaa työoloja, työturvallisuutta, palkkausta ja tuottavuutta.
Työtaistelut olivat menestyksellisiä, mikä johtui siitä, että työnantajien lihakset eivät Ruotsin imusta ja työvoimapulasta johtuen riittäneet niiden kukistamiseen.
Työnantajanäkökulman unohtaminen vääristää
Bergholm sanoo Ruotsi-imua korostavan näkemyksensä poikkeavan näkemyksistä, joissa korostetaan ay-liikkeen vasemman laidan, kommunistien, merkitystä työmarkkinatapahtumien ja lakkoliikkeiden taustalla.
– Minä edustan pienempää koulukuntaa, joka väittää, ettei kommunisteilla ollut suunnitelmia, ja vaikka heillä suunnitelmia olisi ollutkin, eivät he pystyneet niitä toteuttamaan. Useissa lakkoilleissa ammattiosastoissa kommunistit eivät olleet johdossa. Poliisin liitossa esimerkiksi eivät olleet edes demarit vallassa ja silti se meni lakkoon.
Esimerkiksi Metallin pitkä työtaistelu selittyy Bergholmin mukaan ennen kaikkea sillä, että työnantajapuoli oli kyllästynyt paikalliseen lakkoliikehdintään ja yritti pitkällä lakolla ”opettaa” työntekijöitä.
– Taktiikan tavoitteena oli palkkamalli, johon olisi sisältynyt ikään kuin bonus siitä, jos sopimuksen aikana ei ole sen vastaisia työtaisteluja. Tavoite ei mennyt läpi.
Bergholmin mielestä työtaisteluissa on siis otettava huomioon myös työnantajanäkökulma. Metallin lakonkin kohdalla näin on jäänyt tekemättä, kun sitä on tarkasteltu jonain sosialidemokraattien ja kommunistien kamppailuna.
– Jos työnantajat muka pelkäsivät vallankumousta ja kommunisteja, ja antoivat sen takia periksi, niin minkähän takia he sitten ottivat vastaan seitsemän viikon työtaistelun?
Ei itä vaan länsi
– Väittäisin olevani Suomessa yksi parhaiten SKP:n ammattiyhdistysaineistoon tutustunut henkilö.
Näin vastaa Tapio Bergholm kysymykseen miten hän on niin varma siitä, että kommunisteilla ei ollut edellä mainittuja suunnitelmia.
– Aineisto esimerkiksi metallilakon osalta kertoo, ettei pyrkimyksenä ollut niinkään laaja lakko, vaan, kuten Suomen Rakennustyöläisten Liiton lakossakin, kommunistit ehdottivat osalakkoa.
– Laajaan lakkoon ajoivat sosialidemokraatit. He ajoivat sellaista, koska halusivat tehdä työnantajille palveluksen, jotta näiden ei tarvinnut julistaa työsulkua.
Bergholm nojaa tämän tulkintansa myös Metallityöväen Liittoa tuolloin johtaneen Sulo Penttilän muistelmiin. Tutkijalla on vakaa kanta siitä, miksi osalakkoja ajaneet kommunistit johtamissaankaan liitoissa eivät olleet innostuneita yleislakkotyyppisistä lakoista.
– He halusivat säästää ammattiliittojen voimavaroja ja kassaa. Eivät kommunistitkaan olleet ajamassa vallankumousta, vaan halvalla hyviä sopimuksia tavalla, joka jätti työtaistelukassoihin hilloa vähän tuleviinkin kamppailuihin.
Bergholm irtisanoutuu historiikissa tuoreissakin tutkimuksissa esitetyistä näkemyksistä, joiden mukaan työtaistelujen synty, lakkojen organisoiminen ja työmarkkinakonfliktit yleensä olisivat selitettävissä Neuvostoliiton edusmiesten tai SKP:n suunnitelmilla ja toiminnalla.
”Olen korostanut työtaistelujen syiden moninaisuutta. On paljon näyttöä siitä, että SKP:n johdolla oli jatkuvia, suuria vaikeuksia ohjata työmarkkinatapahtumia”, Bergholm kirjoittaa teoksensa johdannossa ja jatkaa pitävänsä Neuvostoliiton ja SKP:n vaikutusta tutkimusvuosiensa työmarkkinatapahtumiin pääasiassa välillisenä.
Summatessaan janalla itä–länsi, sitä kummalta suunnalta suomalaiseen työelämään ja työmarkkinoihin on vaikutettu enemmän, kallistuu Bergholm jälkimmäiseen.
Laajempi Tapio Bergholmin haastattelu ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 20.4.
lehti 