Moskovasta Pekingiin Martti Lintusen matkassa 2/7
Ihminen havaitsee mitä haluaa, tai ainakin helposti muuttaa näkemänsä odotuksiaan tai ennakkoluulojaan vastaaviksi.
Muutama vuosikymmen sitten Suomessa oli, näin jälkikäteen ajatellen huvittavaa kylläkin, ”kahdenlaatuisia” ihmisiä. Niitä, joiden mielestä Neuvostoliittoon ei voinut mennä, koska wc:tkin ovat niin siivottomia. Toinen ryhmä oli niitä, joiden mielestä työläisten paratiisissa vessanpöntötkin olivat kultaa.
Todellisuus oli vuoden mittaisen 70-luvun perstuntumani mukaan sillä välillä.
Meillä jokaisella on tietoa Venäjä-Neuvostoliitto-Venäjän herkuista: blineistä, pelmeneistä, Kiewin kanasta, keitoista, šaslikeista. Ennen 1990-lukua juuri Suomessa sijaitsivat Euroopan parhaat venäläiset ravintolat. Ruokalistat eivät olleet kenties aivan tsaarinajan huippua, mutta ruuan loppusijoituspaikat olivat.
Tšehov, joka kärsi aivan mielettömästi peräpukamista ja oli siis täten varsinainen asiantuntija toilettikysymyksissä, väitti kuulemma tähän tapaan: ”Ei ole mikään ihme, ettei Venäjällä ole vessa- tai huussikulttuuria. Eihän venäjänkielessä ole olemassa koko sanaa.”
Yläluokka puhui asioista häveliäästi ranskaksi ja tavalliset musikat kävivät tarpeillaan pusikoissa. Tšehovin henkilökohtaiset ongelmat ratkesivat Sahalinin saarella. Tiet olivat niin huonot, että pukamat repeytyivät rytkytyksessä ja paranivat.
Nykyisin tiet ovat parempia ja niin ovat vessatkin. Sitä paitsi kun mennään Siperian radalla tarpeeksi itään, niin kannattaa muistaa, että kiinalaiset keksivät tuhansia vuosia sitten yhden ympäristöongelmista, vesiklosetin.
uutiskirje 
