Yle Uutisten tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo sekä SDP:n että Vasemmistoliiton kannatuksen olevan kasvussa.
Kokoomus on mittauksen mukaan yhä maan suurin puolue. Perussuomalaisten kannatuksen alamäki sen sijaan jatkuu ja ero keskustaan kasvaa.
Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä huhtikuun kannatusarviossa kokoomus on kärjessä 22,6 prosentin osuudella eli se on pysynyt kuukauden aikana paikallaan.
SDP:n kannatus on ollut helmikuun jälkeen nousussa ja ylsi 19,1 prosenttiin eli samaan kuin vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa.
Myös Vasemmistoliiton kannatus on kuukaudessa kasvanut ja näytti nyt 8,9 prosenttia, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten vaaleissa.
Keskustan kannatus näyttää jumiutuneen paikalleen ja oli 16,4 prosenttia.
Perussuomalaisten kannatuskäyrä näyttää alaspäin. Huhtikuun tutkimus näytti sille 14,1 prosentin kannatusta kun se vielä tammikuun kyselyssä oli 17,4 prosenttia ja helmikuussa 16,1.
Myös vihreiden kannatus on hieman laskenut ja oli nyt 10,4 prosenttia, jossa on miinusta 0,6 prosenttiyksikköä kuukauden takaisia luvuista.
Tutkimuksen haastattelut tehtiin 3.–26.4.2012. Siihen vastasi 2 892 henkilöä., joista 64,9 prosenttia kertoi puoluekantansa. Virhemarginaali on suurempien puolueiden osalta 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.