Merimies-Unioni pitää ministeri Heidi Hautalan (vihr.) esitystä rajoittaa suomalaisten murtajien käyttöä öljynetsinnässä uhkana Suomen arktisten alueiden osaamiselle ja tulevaisuudelle.
Liiton mukaan suomalaisilla monitoimimurtajilla työskentelee 150 merimiestä, jotka uhkaavat jäädä työttömiksi, mikäli aluksille ei olisi työtä tarjolla enää tulevaisuudessa.
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Hautala esitti Kauppalehdessä (15.5.), että suomalaisten murtajien käyttöä arktisten alueiden öljynetsinnässä rajoitettaisiin.
Hautala ei kuitenkaan vetäisi Alaskasta kotiin Arctia Offshoren monitoimimurtajia Nordicaa ja Fennicaa, mutta hänen mukaansa ”alueelle ei pidä lähettää enempää murtajia eikä valtion pidä tehdä myöskään tulevia jäänmurtajatilauksia arktisia alueita ja sen merenkulkua silmällä pitäen”.
Suomella on osaamista
Merimies-Unioni toteaa arktisten alueiden tarjoavan Suomelle huomattavaa taloudellista potentiaalia ja työllistymismahdollisuuksia, josta Suomi ei saa jäädä muita valtioita jälkeen. Siitä on maininta myös 2010 valmistuneessa Suomen arktisessa strategiassa.
Erityisesti Koillisväylän, eli pohjoisen meritien, avautuminen kokonaan jäistä lisää ammattiliiton mukaan kauppamerenkulkua pohjoisilla vesillä räjähdysmäisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana.
– Suomen tulee olla vahvasti mukana arktisilla alueilla tulevaisuudessa ja pitää huolta nykyisestä osaamistamme sekä kalustostamme. Maamme on panostettava pitkällä aikavälillä nykyistä vahvemmin merenkulun erikoisosaamiseemme arktisilla alueilla.
Hallituksen on määrä keskustella Suomen arktisten alueiden tulevaisuudesta iltakoulussaan keskiviikkona.