Köyhät ansassa 14
Tituksen moittiessa isäänsä keisari Vespasianusta käymälämaksujen perimisestä, keisari laittoi pojan nenän alle haistettavaksi käymälämaksuista peräisin olevan kolikon ja kysyi, oliko se pahanhajuinen. Kun Titus vastasi ”Ei”, keisari totesi ”Virtsasta se kuitenkin on saatu.”
Francis Bacon (1561-1626) täsmensi, että raha ja lanta ovat hyödyllisiä vain levitettyinä.
Finanssikapitalismi keskittyy rahan kasaamiseen. Sen päätekijöiksi astuvat tavaroiden sijaan lainat ja lainakorot päinvastoin kuin teollisuuskapitalismissa, jossa rahan kasaamisen sijaan raha laitetaan tekemään työtä.
Vanhassa iloisessa Englannissa kauppiaan säädylliseen käytökseen kuului, että hän joutui ikään kuin vastenmielisesti luopumaan myymästään tavarasta.
Kauppiassäätyyn kuuluvan kunniallisen kauppiaan ei sopinut itse aloittaa kauppaa, vaan hänen tuli odottaa, kunnes asiakas otti kontaktin kauppiaaseen.
Puodinikkunain koristelemista kynttilöillä tai väreillä tai tavaroiden houkuttelevaa näytteillepanoa pidettiin halveksittavana ja epärehellisenä yrityksenä houkutella ostajia pois toisilta kauppiailta.
Rajoituksissa mentiin niin pitkälle, että lopulta useamman kuin yhden tavaralajin kaupanpito oli hyvän kauppatavan vastaista. Jos joku myi teetä, hän ei voinut myydä teelusikoita jne.
Juutalaisten kauppatavat olivat toisenlaiset. Tärkeintä oli saada tavarat myydyksi nopeasti. Juutalaisten puodeista tuli basaareja, nykyisten tavaratalojen edeltäjiä.
Vähitellen siirryttiin nopean vaihdon ja pienen voiton aikakauteen sekä vähittäismaksujärjestelmään ja räikeään mainontaan.
Sitä ennen pelkkä julkinen ilmoitus puodin paikasta herätti yleisössä epäluulon, että omistaja oli rahapulassa, vararikon partaalla ja käytti viimeistä epätoivoista keinoa, johon kukaan arvostaan pitävä ei antautuisi.
Katoaako köyhyys kaupustelemalla vai katoavatko kaupustelijat köyhyyteen? Miksi ei pyritä vilpittömästi sellaiseen kaupankäyntiin, jossa sekä ostaja että myyjä kokevat voittavansa?
Jukka Korpela valaisee kaupanteon leviämistä kirjassaan Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle.
Tavaroita saatiin markkinoilta ostamalla, vaihtamalla tai ryöstämällä sodissa tai verotusretkillä.
Tavaran arvo kasvoi sitä mukaa mitä useamman välikäden kautta se kulki.
Meripihka oli hieman arvokkaampaa sisämaan viljelijälle kuin rannikon kalastajalle. Kauempana asuva viljelijä tiesi saavansa siitä kaupungissa enemmän kuin hän joutui maksamaan tuolle ensimmäiselle viljelijälle.
Kaupunkiin saapunut kauppias osti sen mielestään pilkkahinnalla maalaiselta ja myi sen paremmalla hinnalla kreikkalaiskauppiaalle, joka taas luuli saavansa sen todella edullisesti omaan hintatasoonsa nähden.
Kauppasuhteista syntyi ketjuja, jotka järjestyivät ilman, että niiden päät olisivat tienneet toisistaan mitään.
Korpelan mukaan karavaanit ja viikinkien vesitie kulkivat näiden ketjujen rinnalla. Tavaroiden kuljettamisen lisäksi ne välittivät informaatiota ja siirsivät kulttuurivaikutteita paikkakunnalta toiselle.
Enempää vuosisatainen kaupustelu kuin teollisuus-tai finanssikapitalismikaan eivät ole köyhyyttä poistaneet vaikka siirtelevät tavaroita ja pääomia yhä kiihtyvällä vauhdilla ympäri maailmaa. Ovatpahan vain keksineet mitä eriskummallisempia ansoja köyhien pään menoksi.
Sarja päättyy
uutiskirje 
