Vasemmistonuoret on julkistanut järjestön tekijänoikeus- ja tietoyhteiskuntateesit.”Tieto kuuluu kaikille”.
Teeseissä korostetaan vasemmistolaista näkemystä, jonka mukaan kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus tietoon. Internetiä ja uusia teknologioita tulee hyödyntää siten, että ne lisäävät ihmisten vapautta kehittää uutta.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan tietoyhteiskuntakysymyksissä vasemmistolla on tärkeä rooli vapaan tiedon puolustajana.
– Nyt on aika etsiä oikeudenmukaisia ratkaisuja tekijänoikeuksiin. Jokaisella pitää olla oikeudet omaan työhönsä, mutta ihmisten jahtaaminen radioaikaa henkivien lakipykälien perusteella ei ole oikein.
Kahdeksan teesiä vaativat kulttuurin tekijöille riittävää toimeentuloa perustulon avulla, tekijänoikeusjärjestelmän uudistamista ja suoja-aikojen lyhentämistä sekä tekijänoikeusrikkomusten rangaistuksen muuttamista kohtuullisiksi. Teeseissä vastustetaan internetsensuuria ja -urkintaa sekä julkisin varoin tuotetun tiedon salaamista.
Vasemmistonuorten mukaan pääsy internetiin ja riittävät tekniset taidot on nähtävä kansalaisten perusoikeuksina. Tiedon vapauttamisella maailmanlaajuisesti edistetäänkin globaalia oikeudenmukaisuutta, kun tieto valjastetaan ihmisten terveyden ja teknisten innovaatioiden edistämiseksi voitontavoittelun sijaan.
Vasemmistonuorten tekijänoikeus- ja tietoyhteiskuntateesit:
1. Luovalla työllä tultava toimeen
2. Tekijänoikeusjärjestelmä uusiksi
3. Sensuuri ei kuulu demokratiaan
4. Loppu kohtuuttomille rangaistuksille
5. Data ja softat avoimiksi
6. Kansalaisille nettitaitoja
7. Perusoikeuksia kunnioitettava myös verkossa
8. Vapaalla tiedolla kohti globaalia oikeudenmukaisuutta.