Nokian ilmoitus työpaikkojen vähentämisestä Suomessa korostaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpään mielestä uuden teollisuuspoliittisen strategian tärkeyttä.
– Nokian tänään julkaisemat tiedot irtisanomisista pakottavat meidät löytämään keinot, joilla suomalainen teollisuus säilyttää kilpailukykynsä kansainvälisillä markkinoilla. Tämä edellyttää, että Suomessa aloitetaan laaja elinkeinorakenteisiin ja teollisuuspolitiikkaan liittyvää työ uudesta kasvustrategiasta, Mäenpää vaatii.
Viime syksyn raamiratkaisulla luotiin pohjaa kilpailukyvylle, talouden ennustettavuudelle ja työllisyydelle. Edellytykset laajan kasvustrategian luomiseksi laajan yhteistyön kautta ovat siis olemassa.
– Nyt on aika laatia maan hallituksen johdolla laajempi teollisuuspoliittinen strategia, jossa keskitytään kehittämään erityisesti vientiteollisuudelle kasvun edellytyksiä. Ulkomaankaupan tilastojen perusteella Suomen tuonti kasvaa vientiä nopeammin eikä se ole kansantalouden kannalta hyvä, Mäenpää toteaa.
STTK korostaa, että Nokialta irtisanottavien työntekijöiden asemasta ja osaamisesta on huolehdittava.
– Nokian osaava henkilöstö on suuri voimavara suomalaiselle yhteiskunnalle. Heitä on nyt tuettava tavalla, joka takaa työntekijöille työpaikan ja edellytykset oman tulevaisuuden rakentamiseen myös jatkossa, Mäenpää vaatii.