Suojatie ei suojaa. 30 prosenttia liikenteessä kuolleista jalankulkijoista on saanut surmansa suojatiellä. Lähes puolet (47 %) loukkaantumisista tapahtui niinikään suojatiellä.
Viimeisen viiden vuoden aikana on vuosittain kuollut keskimäärin 41 ja loukkaantunut 570 jalankulkijaa. Lähes puolet kuolleista ja joka neljäs loukkaantuneista jalankulkijoista oli yli 64-vuotiaita.
Lähes puolet kuolemantapauksista sattui pimeän tai hämärän aikaan. Yhdeksän kymmenestä pimeän tai hämärän ajan onnettomuuteen joutuneesta ei käyttänyt heijastinta.
Pimeimpänä aikana loka-tammikuussa sattui 44 prosenttia jalankulkijoita kohdanneista vahingoista. Yli puolet jalankulkijoiden vammautumisista suojateillä keskittyi tähän ajankohtaan.
EU:n alueella noin 21 prosenttia kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on kohdannut jalankulkijoita.
Lähde: Liikenneturva