Suomen rannikkovesiin istutetaan noin kuusi miljoonaa siianpoikasta vuosittain. Järviperimällä varustettu istutussiika ei selviä meren suolavaihteluista.
Siian luontaisesti lisääntyvää kantaa ei ole saatu mittavilla istutuksilla vahvistettua. Vain pieni osa istukkaista selviää täysikasvuisiksi.
Turun yliopiston genetiikan tutkijat ovat paikantaneet siikaistutusten ongelmat molekyylitasolle. Tutkimus osoittaa, että makeasta vedestä kotoisin oleva siika ei pysty aistimaan suolaisuuden muutoksia riittävän hyvin selviytyäkseen murtovedessä.
Jo aiemmin on tiedetty, että makean veden ja murtoveden siiat eroavat toisistaan geneettisesti ja kuuluvat eri ekotyyppeihin.
– Tutkimuksessamme löysimme geenit, jotka osallistuvat kalan suolatasapainon säätelyyn. Ne eivät kuitenkaan paljasta kokonaiskuvaa elimistön toiminnasta, vain sen rakennuspiirustukset, kuvaa tutkija Spiros Papakostas Turun yliopiston biologian laitokselta. Hän kuuluu professori Craig Primmerin tutkimusryhmään.
Tunnistamalla geenien tuottamien proteiinien aktiivisuutta tutkijat selvittivät, miten nuo geenit vaikuttavat elintoimintoihin kalan sopeutuessa muuttuviin olosuhteisiin.
Karhunpalvelus siikakannalle
– Tulokset ovat selviä. Sanoisin, että elimistön suolatasapainoa ylläpitävä molekulaarinen arkkitehtuuri on erilainen makeaan ja murtoveteen sopeutuneilla kaloilla, Papakostas sanoo.
Istutusten yhteydessä kalojen kykyyn säädellä suolatasapainoaan ei ole tähän mennessä kiinnitetty lainkaan huomiota. Suuri osa rannikkovesiin istutetuista poikasista kuuluu joissa kutevaan makean veden ekotyyppiin. Aina istutuskalojen alkuperäistä ekotyyppiä ei edes tarkkaan tunneta.
Laajoilla istutuksilla, joissa käytetään huonosti murtoveteen sopivia istukkaita, voidaankin tehdä koko Itämeren merikutuiselle, geneettisesti ainutlaatuiselle siikakannalle karhunpalvelus.
– Eri ekotyypin siiat saattavat näyttää samalta kalalta, mutta niiden elimistön säätelymekanismit ovat täysin erilaisia. Jos istukkaat risteytyvät luontaisen siikakannan kanssa, jälkeläisten perimä saattaa muuttua tavalla, jonka seurauksia emme vielä pysty ennakoimaan, sanoo dosentti Anti Vasemägi biologian laitokselta.
Tutkijat painottavatkin, että istutusten kestävyyttä tulisi parantaa käyttämällä Itämerellä pääsääntöisesti murtoveteen sopeutuneita, merellä syntyneitä istukkaita. Itämeren olosuhteet kuitenkin muuttuvat ja murtoveden ennustetaan muuttuvan ilmastonmuutoksen myötä makeammaksi. Suolaisuusolosuhteet muuttuvat todennäköisesti muillakin merialueilla.
– Tällöin kalaistutuksissa ja luonnon kantojen hoidossa on toimittava nykyistä huomattavasti tapauskohtaisemmin ja otettava huomioon se, millaiset geneettiset edellytykset kaloilla on sopeutua muuttuviin olosuhteisin, sanoo Papakostas.
Päänavaus luonnon kalakantojen tutkimuksessa
Craig Primmerin ryhmässä luonnon kalakantojen eroja on ensimmäistä kertaa päästy tutkimaan proteomitasolla eli selvittämään tiettyjen geenien tuottamien proteiinien toimintaa. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa siikojen lisäksi myös muiden kalojen sopeutumiskykyyn.
– Proteiinitason tutkimusta on tähän saakka tehty niin sanotuilla mallilajeilla laboratorioissa. Meidän tutkimuksemme on tärkeä päänavaus luonnon kalakantojen proteomiikan tutkimukselle ja auttaa selvittämään, miten lajit selviävät ympäristönmuutoksessa, Papakostas sanoo.
Tutkimus on julkaistu arvostetussa Molecular Ecology -tiedelehdessä.
lehti 