Suomen eroaminen eurosta tai euroalueen hajoaminen olisi myrkkyä suomalaiselle vientiteollisuudelle.
– Euro on ollut positiivinen asia Suomelle. Sen hajoaminen olisi valtava riski, sanoo teknologiateollisuuteen kuuluvan Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Mika Nykänen.
Nykänen kuuluu myös Teknologiateollisuus ry:n johtajistoon viestintäjohtajana.
Teknologiateollisuus edustaa 60 prosenttia Suomen viennistä. Noin 70 prosenttia teknologiateollisuuden liikevaihdosta tulee globaaleilta markkinoilta, ja teknologia-alat työllistävät 290 000 henkilöä.
Nykänen muistuttaa ajoista ennen euroa ja ongelmista Suomen markan suhteen talousvaikeuksien kohdatessa. Paineet markkaa kohtaan olivat rajut ja korot olivat valtavan korkealla.
– Euron hajoaminen olisi myrkkyä teollisuuden kilpailukyvylle, vakaudelle ja investointimahdollisuuksille.
Nykäsen mukaan maan kannalta parasta olisi euron pysyminen koossa ja poliittisen kriisin rauhoittuminen mahdollisimman nopeasti.
– Sen kautta vakaa toimintaympäristö voi palata Eurooppaan.
Euroalue ja koko EU ovat suuria vientialueita suomalaiselle teollisuudelle. Vientimarkkinan kuohunta haittaa vakavasti normaalia toimintaa ja kilpailua.
– Meillä uskotaan, että kykymme vastata normaaliin kilpailuhaasteeseen on hyvä.
Teollinen selkäranka
Nykäsen edustama metallien jalostus kuuluu Suomen teollisuuden selkärankaan. Sen osuus Suomen viennistä oli viime vuonna 14 prosenttia, eli lähes joka seitsemän vientieuro tuli metallien jalostuksesta. Viennin arvo oli 4,7 miljardia euroa.
Metallien jalostuksen tuotannon volyymi on pienessä kasvussa. Mikäli Eurooppa ei olisi kriisissä, kasvuluvut olisivat Nykäsen mukaan suuremmat.
– Positiivista tietenkin on, ettei ole pakitettu. Toisaalta ei ole päästy juuri eteenkään päin.
Suomalaisen metallien jalostuksen päävientikohde on EU-alue. Myös Venäjä on merkittävä vientimaa.