Taivastelun valtakunnailla 8
On kirjoitettava niin kuin puhutaan eikä puhuttava kuten kirjoitetaan. Voisiko joku viisaustieteilijä antaa meille luetteloa asioista, joita kaikki ajattelevat ja joista kukaan ei puhu, ja toista listaa asioista, joista kaikki puhuvat vaikka kukaan ei niitä ajattele.
Joskus tapahtuu asioita, joista on vaikea puhua ja mahdotonta vaieta. Entisessä, ns. historiallisessa maailmassa puhumisen motiivi oli tekojen pohtiminen.
Onko enää jäljellä muuta kuin aiemmin sanotun toistelemista? Jos joku todella sanoo jotain mieltäylentävää, on heti kysyttävä onko sanojalla kenties jokin kaupallis-ideologinen ketunhäntä kainalossa?
Tämä ajatus on tullut usein mieleen, kun kuuntelee pappeja, poliitikkoja, asiantuntijoita tai virkamiehiä, jotka toteavat varsinaisen asiatiedon loputtua: Asiaan kiinnitetään jatkossa huomiota.
Mikä on se jatko, jossa kyseistä huomiota kiinnitetään? Pidentämistä tarkoittavia jatkoja kun on monenlaisia. On jatkosotaa, jatkoaikaa, jatkopaikkaa, jatko-osaa, jatkokertomusta…
Olen usein miettinyt, puhuvatko papit, poliitikot, virkamiehet ja asiantuntijat kotonaankin samoilla sanoilla ja käsitteillä, joilla he julkisuudessa selittelevät maailman menoa, tekemisiään tai tekemättä jättämisiään.
Kaikki on kielestä kiinni. Espanjalainen kirjailija ja jesuiitta Baltasar Gracián (1601-58) tajusi, kuinka suuri elämisen taito on siinä, että osaa myydä ilmaa. Enin maksetaan sanoilla, ja niillä voi lunastaa mahdottomiakin taivaspaikkoja myöten.
Ilmassa käydään kauppaa ilmalla, ja ylevä henkäys innoittaa suuresti. Suu olkoon aina sokeria täynnä sanojen makeuttamiseksi, niin että sanat maistuvat hyviltä vihollisestakin.
Papin, poliitikon ja asiantuntijakonsultin ammattitaitoon kuuluu, että puheen on jatkuttava vaikka ajatus katkeaakin. Silti ei saa sanoa ääneen kaikkea, mikä sattuu tulemaan mieleen.
Tästä jatkossa asiaan huomion kiinnittämisestä on tullut eräänlainen piste iin päälle. Sillä vakuutetaan kuin pitkälle matkalle lähtevä mies vaimoaan, että soitan sinulle heti, kun pääsen perille.
Mikä totuusarvo on papin, asiantuntijan tai poliitikon lausunnolla, jos se päättyy lauseeseen: Asiaan kiinnitetään jatkossa huomiota.
Jatkuvasti liioitteleva puhe ei ole miellyttävää muussa kuin rakkaudessa. Mitä on puhe, joka ei kiellä eikä myönnä vaan luikertelee kuin käärme kivien välissä.
Rousseau opasti, että kirjoittaaksesi hyvän rakkauskirjeen sinun on aloitettava se tietämättä mitä tahdot sanoa ja lopetettava tietämättä mitä sanoit.
Se on kuitenkin eri asia kuin se, että pappi, poliitikko tai asiantuntija puhuu asiantuntevasti sellaisesta, mistä ei juuri mitään tiedä.
Yleensä he eivät sano sitä, mitä tietävät, vaan sen, minkä kuvittelevat miellyttävän kuulijoita. Tullaankohan jatkossakaan enää kiinnittämään oikein tosissaan huomiota mihinkään tosiasioihin? Jospa tuo ”jatkossa” tarkoittaakin vain totuuden esille tulemisen ajankohdan pitkittämistä?
uutiskirje 
