Suomen Georgian-asioista vastaava kiertävä suurlähettiläs Petri Salo ei usko välittömään sodan uhkaan Georgiassa. Silti hän näkee tilanteen vakavana.
Salon mielestä Venäjän tekemä turvallisuussopimus Abhasian ja Etelä-Ossetian Georgiasta irrottautumista ajavien kapinallisten kanssa ei edesauta alueen konfliktien ratkaisua.
– Joukkojen lisääminen enemmänkin kasvattaa kriisiä kuin sitä poistaa.
Venäjän ja Georgian diplomaattiset suhteet ovat olleet viime kesästä asti poikki. Molempien maiden asioissa Sveitsi on toiminut välittäjänä.
Salo sanoo, että kesäsodan jälkeisissä Geneven neuvotteluissa on edetty sen verran, että on saatu aikaan välikohtausten estomekanismi. Sitä ei ole kuitenkaan vielä toimeenpantu.
Suomi hoiti viime syksynä aktiivisesti Etyj-puheenjohtajana Venäjän ja Georgian välisen kriisin ratkaisua. Nyt se on asioissa mukana aktiivisena rivijäsenenä.
Salon mukaan Suomi on vielä vanhana puheenjohtajamaana mukana niin sanotussa johtajamaiden troikassa.
Salo tähdentää, että valtioiden alueellista koskemattomuutta kunnioittava periaate on Suomen linja pyrittäessä tämänkin konfliktin ratkaisuun.