Yksinhuoltajaäiti kymmenen vuotta leipäjonossa
Sunnuntaina ”Liisakin” viettää äitienpäivää. Hän on hankkinut itselleen luettavaa ja käy ehkä ratsastamassa hoitamallaan sokeutuvalla ruunalla Saimaan kanavan maastoissa, jos sää sallii.
Yksinhuoltaja Liisa kattaa pöytään sitä, mitä irtoaa perusturvalla, epäsäännöllisillä pätkätöillä sekä leipäjonon antimilla. Metodistikirkon leipäjonossa hän on käynyt kymmenen vuotta.
Tämä on itäsuomalaisessa pikkukaupungissa asuvan ”Liisan” tarina. Hän ei esiinny omalla nimellään, koska ”ihmisen taloudellinen ahdinko, jopa yksinhuoltajuus, mielletään edelleen itse aiheutetuksi, negatiiviseksi tilaksi.”
Liisa sanoo olevansa tasan päinvastaista mieltä ja perustelee tätä sillä, että tuntee niin omansa kuin muidenkin köyhien tilanteen.
– Se on jo itsessään persoonan vahvuuden osoitus, että selviää ja elättää, kasvattaa lapsensa näissä kuvioissa Suomessa. Haluan säästää lastani niin paljon kuin se suinkin on mahdollista joutumasta väärintulkituksi taustansa vuoksi. Hänellä on elämä edessään.
Lapsen sairastuminen
pakotti pätkätöihin
Eronnut, yhden nyt jo aikuisen lapsen äiti Liisa asuu 59 neliön vuokrakaksiossa. Nuorempana hän oli töissä muun muassa merellä. Hänellä on yliperämiehen tutkinto, mutta valtameriliikenteessä Liisa seilasi 1980-luvulla perämiehenä.
Liisa oli myös ensimmäinen tai ainakin yksi ensimmäisistä naisista koko maailmassa, joka toimi ahtaustyönjohtajana. Tämäkin tapahtui 1980-luvulla.
Työt alkoivat pätkittyä 1980-luvun lopulla, kun lapsi sairastui Legg–Perthes-nimiseen lonkkatautiin. Nyt hän on onneksi oireeton ja terve aikuinen. Kun kotikaupungissa ei lisäksi tuohon aikaan ollut vuoropäiväkoteja, ei vuorotyö käynyt muutenkaan päinsä.
– Olin välillä Kelan sairaan lapsen kotihoitotuella. 1990-luvulla töitä oli pätkissä ja vähenevästi. Palkkaus oli pientä ja kirjavaa, niin sanottuja palkkatukitöitä toimistoissa, virastoissa, kirjastoissa julkisella puolella sekä muun muassa SAK:n piiritoimistossa.
Vuokra 615 euroa,
tulot 620 euroa
Liisan vuokra on 615 euroa kuukaudessa. Muita pakollisia menoja ovat muun muassa sähkö, reseptilääkkeet ja ruoka. Hän toteaa jäävänsä lähes joka kuukausi alle toimeentulon miniminormin.
Tulot koostuvat etupäässä Kelan työmarkkina- ja asumistuesta sekä normin mukaisesta toimeentulotuesta. Elämiseen ne eivät riittäisi ilman ”jatkuvan satunnaisesti” leipäjonosta hankittuja ruokakasseja.
Työmarkkinatuki on verollista ja ilman yhtään työtuntia se on noin 350 euroa kuukaudessa. Asumistuki on noin 270 euroa.
– Revi siitä sähköön ja ruokaan. Puhelimeen, nettiin, kulkemisiin ja muuhun sellaiseen ei jää yhtään. En voi ostaa vaatteita, en hygieniatarvikkeita, en mitään. Uimahallissa käyminen olisi suurta ylellisyyttä, saati matkustaminen kotipitäjää kauemmas. Kirjastossa saa vielä oleskella ilmaiseksi, Liisa sanoo.
Työtulo vie
loukkuun
Kesällä hän tekee elintarviketehtaalla loma-, sairaus- ja muita työvuoroja vuokratyöfirman kautta niin paljon ja usein kuin vain saa.
Mutta köyhälle satunnaiset työtkin voivat muodostua loukuksi, koska kaikki tuet vaihtelevat sovitellun työttömyyskorvauksen vuoksi jatkuvasti.
– Jos teet yhtään mitään, tuntiakaan duunia, olet tilivelvollinen Kelalle ja sossuun. Kaikessa näpräilyssä jään lähes joka kuukausi alle minimitoimeentulon, joka lasketaan erotuksena tuloista ja menoista.
– Olen hakenut epäsäännöllisen säännöllisesti tositarpeeseen vanhentuvaa leipää, maitoa, eineksiä, mitä metodistikirkon väki milloinkin on saanut lahjoituksina. Pääsääntöisesti parasta ennen päivien ylittänyttä eli vanhentunutta ruokaa. Näinä aikoina rahat ovat loppu ja ruokaa ei voi ostaa ruokakaupasta.
Jos leipäjonosta ei saisi ruokaa, Liisa pyytäisi jotain evästä ystäviltään. Tosin hekin elävät leipäjonojen varassa, mutta ”pahat päivät” voivat joskus sattua eri aikaan.
– Minulla on myös ystävätär, joka on ollut työtön insinööri ja kouluttautui lähihoitajaksi. Hänellä ei ole lapsia. Lainaisin häneltä 5–10 euroa ellen muualta saisi mitään.
Jos rahat ovat aivan lopussa, Liisa käy leipäjonossa yhden tai kaksi kertaa viikossa. Taloudellisesti parempina pätkätyöaikoina hän on selvinnyt jonottamatta parhaimmillaan vuoden.
”Vasemmistoon on
petytty syvästi”
Liisa kertoo, että köyhyytensä vuoksi hän joutuu tinkimään aivan kaikesta. Joka ainoa elämän alue kärsii köyhyydestä ja puutteesta.
Leipäjonossa poliitikkoja pidetään hänen mukaansa laidasta laitaan ylimielisinä huijareina ja populisteina.
– Olen havainnut, ettei Soinikaan saa leipäjonottajilta kuin hajaääniä. Vasemmistoon, ja myös Vasemmistoliittoon, on petytty syvästi.
– Poliitikot tuntuvat olevan ulkoavaruudesta minun tilanteeseeni nähden. Nykylama hukuttaa meidät helvetin köyhät eli leipäjonottajat suureen unohdukseen kohti kuolemaa. Vasuritkin jeesustelee ja kyllästyy köyhyysteemaan, kun se ei kosketa heitä itseä. Eivät vasuritkaan usko, että köyhyys on ollut kauan totta ja nälkä koettua arkipäivää tuhansille. Ei se ole vain hetkellistä, vaan vuosia jatkuvaa.
Miten Liisa sitten pääsisi pois köyhyysloukustaan? Hän sanoo, että tilanteen korjaisi perustulo, jonka tulisi olla suuruudeltaan noin 1 200 euroa kuukaudessa. Näin se on, sillä Suomessa sekä vuokra-asuminen että ruoka ovat eurooppalaisittain huippukalliita.
Toinen vaihtoehto olisi tietysti asiallinen palkka asiallisesta työstä.
Jonottajia
tuijotetaan
Metodistikirkon leipäjonossa seisotaan aamupäivällä jopa 1,5 tuntia. Jonottajia on aina 250 tai enemmän, satoi tai paistoi, tuulee tai tuiskuaa. Viimeisinä jonoon tulleet eivät välttämättä saa ns. polettia, jolla kirkkoon pääsee sisälle. Ruokakasseja on rajallinen määrä.
Jos pääsee sisään, joutuu ensin kuuntelemaan hartaustilaisuuden ja vasta sen päätyttyä saa muovikassillisen eilistä ruokaa.
Liisa kertoo, että vanhemmille ja vammaisille itse jonottaminenkin on suunnattoman rankkaa.
Leipäjonossa seisominen on Liisan mielestä suunnattoman kiusallista.
– Naapurikerrostaloista usein jopa laskevat päivän saldon eli leipäjonottajien lukumäärän. Ohikulkijat tuijottavat ja kommentoivat milloin mitäkin. Myös poliisi ajaa ohi melkein joka kerta.
Sivullisten huomio ei ole ainoa kiusallinen asia. Sitä ovat myös ruokakassin ehtona olevat hartaustilaisuudet.
– Olen ollut ateisti nuoresta saakka ja kirkosta eronnut 15-vuotiaana. Evoluutio-opin arvostelua ja tyhjäksi tekemistä saarnoissa saa kuulla ja synnintuntoon tuloa.
– Olen edelleen, siis jo yhdettätoista vuotta, kauhistunut siitä, että tämä leipäjonottaminen on arkipäivää Suomessa. Miten tämä on mahdollista? Pahaa unta… Leipäjonottaminen vaatii hyvää fyysistä, psyykkistä ja henkistä kuntoa.
Lapsetkin
ruokajonossa
Riipaisevinta Liisasta on se, että jonossa on myös lapsia yksinhuoltajaäitien ja muiden vanhempien mukana millaisella ilmalla hyvänsä hakemassa omaa polettia eli yhtä lisäruokakassia talouteen.
– Tilanne on lapsille aikaa vievä, rasittava ja kauhea, niin jonottaminen kuin hartaus. Yksinhuoltajien lapset ovat yhteiskunnan tilan mittari, koska he ovat sen heikoin lenkki, Liisa määrittelee.
Nyt Liisakin unelmoi kesästä.
– Uin ilta-auringossa Saimaassa. Hoitelen sokeutuvaa ruunaa, jolla ratsastan tutuissa metsämaastoissa. Unelmoin lapselleni hyvää, parempaa ja onnellistakin elämää ja hepallemme levollista loppuelämää, sillä se on opettanut minulle evoluutiosta, ekologiasta, ihmisen ’pienuudesta’ välillisesti ja välittömästi, luonnosta ja itsestäni ehkä eniten.
uutiskirje 
