Pari viikkoa sitten jouduin seuraamaan sivusta joka ihmisen painajaista: veljeni asunnossa tapahtui vesivahinko. Talossa tehtiin äskettäin pelätty putkiremontti, jonka yhteydessä veli päätti uusia keittiön.
Häärimme siinä hienossa keittiössä. Seuraavana päivänä oli tarkoitus juhlia kaksosten syntymäpäivää. Touhun ohessa rupesimme ihmettelemään outoa ääntä, joka tuli lavuaarin kohdalta. Vähän ajan kuluttua veli avasi lavuaarikaapin oven ja huomasi siellä iloisen suihkulähteen. Juoksimme rättien, ämpärien ja pyyhkeiden kanssa sillä aikaa kun veli soitti talonmiehelle. Hänelle luvattiin avuksi putkimies, mikä ei ole helppoa perjantai-iltana. Taistelimme veden kanssa. Samalla etsimme, mistä voi katkaista vedentulon, koska alakerran naapurit tulivat kysymään, onko apua haettu.
Selvisi, että asunnon ulkopuolella on luukku katossa, josta periaatteessa voi sulkea veden. Mutta ilman lupaa veli ei uskaltanut koskea mihinkään. Hän päätti kysyä talonmieheltä ja samalla tiedustella, tuleeko putkimies – onhan ensimmäisestä soitosta kulunut jo puoli tuntia.
Onhan itsestään selvää, että suomalaiset rakentajat ovat huippuammattilaisia ja rehellisiä.
Ihmettelemiselle oli aihetta: talonmies oli vihainen siitä, että putkiremonttia tehneen urakoitsijan mukaan veljeni oli itse asentanut hanat. Miten se liittyi vesivahingon pysäyttämiseen? Meni tovi selitettäessä, että ainoastaan hanat ostettiin erikseen. Mutta asentamisessa oli mutkia, mitä voidaan selvittää erikseen. Nyt on pääasia saada vesi poikki.
Onneksi siinä vaiheessa tuli se odotetuin ihminen – putkimies, joka katkaisi nopeasti kaikki vedet ja antoi mahdollisuuden pelastaa sen, mitä oli vielä pelastavissa. Viisi-kuusi ämpärillistä kerättiin lattialta. En tiedä, mitä joutuivat tekemään alakerran naapurit. Alussa ihmettelin, kuinka rauhallisia he olivat. Myöhemmin selvisi, että tämä oli kolmas vesivahinko heidän avioliitossaan. Ehkä he ymmärsivät, ettei suuttuminen auta ollenkaan.
Synttärit onnistuivat ihmeen hyvin, vaikka vettä sai ainoastaan kylppäristä. Seuraavana maanantaina oli pikakokous, johon osallistuivat talonmies, urakoitsijan edustaja, työnjohtaja ja veli. Urakoitsija väitti, että raporttiensa mukaan he eivät ole asentaneet veljeni asunnossa yhtään hanaa. Veljeni rauhallisesti muistutti, että alussa asennuksessa oli ongelmia liittyen hanojen sertifiointiin, minkä takia hän otti yhteyttä valmistajaan.
Valmistaja selvitti asiat urakoitsijan kanssa ja seuraavana päivänä hanat laitettiin paikalleen. Sen teki isohko asentaja. ”Meillä ei ole isohkoa asentajaa”, väitti siihen urakoitsijan edustaja. ”Entäs Pate?”, kysyi (vahingossa?) työnjohtaja. No Pate pyydettiin paikalle, joka heti tunnusti tehneensä asennuksia sekä keittiössä, että kylpyhuoneessa. Urakoitsijan edustaja rupesi huutamaan Patelle, kuinka hän kehtaa sanoa sellaista. Huuto teki vaikutuksen asentajaan ja hän epävarmalla äänellä sanoi: ”Kylppärissä asensin hanan, mutta keittiöstä en ole varma”.
Meni aikaa (pari päivää) ennen kun urakoitsija myönsi, ettei veljeni asentanut hanoja. Sitä paitsi iloinen suihkulähde syntyi ihan toisessa liitoksessa alempana siitä hanaliitoksesta. Nyt käydään kirjeenvaihtoa, pääseekö perhe pakoon suurta uutta remonttia, jolloin avataan lattiat ja minimoidaan vahingot.
Veljeni osaa auttaa kavereita ja tuttuja vastaavissa tilanteissa, mutta ensimmäisen kerran hän jäi jollain tavalla avuttomaksi kun vahinko sattui omalla kohdalla. Hänestä rupesi tuntumaan, että hän on väärässä. Onhan itsestään selvää, että suomalaiset rakentajat ovat huippuammattilaisia ja rehellisiä, ei sellaista voi tapahtua Suomessa.
Hämmennystä lisää se, että jokainen selvitysaskel tuo uusia ristiriitoja. Ensiksi heille luvattiin olla aloittamatta remonttityöt ennen perheen siirtymistä väliaikaiseen asuntoon. Ennen selvitystä siitä, ehdotetaanko heille pakopaikka vai pitäisikö veljen etsiä se asunto itse, tuli porukka järeiden työkalujen kanssa avaamaan lattiat. Nelivuotiaat kaksoset olivat tietysti innoissaan, mitä en voi sanoa heidän vanhemmistaan, jotka potevat päänsärkyä ympäri vuorokauden toimivan kuivurin, jatkuvien puhelinkeskustelujen ja valppaana olemisen takia. Lapsiraukat eivät päässeet auttamaan työmiehiä.
Kirjoitan tätä kolumnia 10 päivän päästä vesivahingosta. Vieläkään ei ole tietoa, koska remontti alkaa. He ovat edelleen omassa asunnossa, keittiön ja eteisen laminaatit ovat poissa, kaasuhella poikki ja vettä saa vain kylpyhuoneesta. Perheen jäsenet kuuntelevat yötä päivää kuivurin surinaa.
Kuinka paljon pienemmäksi jäisivätkään vahingot, jos olisi selkeät ohjeet siitä, miten katkaistaan vedenjakelu asunnossa? Miksi pelätään kertoa siitä? Onhan junissakin hätäjarru – miten usein sitä käytetään väärin? No, kotonani selvitimme varmuuden vuoksi missä se salainen luukku on.
Usein sanotaan, että asunnon omistaminen on vuokrausta järkevämpää – rahat ei mene hukkaan. Ehkä näin onkin. Toisaalta jos pidät vuokraa tietynlaisena panostuksena laatuelämään, jolloin suhtaudut asuntoon kuin omaan kotiin, niin onko se väärin? Maksan laskuni, minulla ei ole omistushalua ja tuskin lapseni haluaisivat ikuisesti asua samassa paikassa tai odottavat minulta aineellista perintöä – esimerkiksi kiinteistöä, jonka voi myydä.
Sitä paitsi lehdissä on ollut paljon kauhutarinoita rakentamisesta, virheistä, vahingoista ja vielä EU:n direktiiveistä, jotka saattavat tuhota sekä uusia että vanhoja taloja. On sekin onnea ostaa kämppä, maksaa ensimmäiset 25 vuotta lainaa ja sitten melkein heti perään peruskorjaus- tai putkiremonttilaskua – taas saman verran vuosia.
Mieluummin panostan asuinympäristöön kaupungin vuokraamassa asunnossa ja yritän pitää huolta siitä, etteivät uusliberaalit jyrää tavoitteitaan – asuttaa ihmisiä markkina-arvon mukaisesti eri alueille.
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 