Kenelläkään ei ole sellaista ominaisuutta kuin valta. Valta syntyy suhteissa muihin ihmisiin. Sen lisäksi, että kiistatta olemme vallankäytön – usein väki-etuliitteellä, joka monesti piilottelee vallan takana – kohteena, voimme itse valita, kenelle vallan luovutamme. Medialle, poliitikoille, liikemiehille vai guruille? Jos, niin millaisille?
Yksi arkinen esimerkki vallan luovuttamisesta on kiusaus oppilaitoksissa, työpaikoilla ja kaveriporukoissa. Yksi käy toisen kimppuun. Mitä tekevät muut? Yleensä vaikenevat. Näin ollaan tilanteessa, jossa enemmistö alistuu porukan typerimmän tahtoon. Enemmistö päättää antaa vallan hänelle. Pahimmassa tapauksessa siksi, että hänellä sitä jo on.
Toisesta käytännön esimerkistä käyvät julkisuuden henkilöt. Ihmisillä on kummallinen tarve pokkuroida kaikkia, joiden naama on joskus jossain viestimessä vilahtanut. Julkisuus luo henkilön ympärille kuvitellun paremmuuden kehän, joka vetää puoleensa kuin katulamppu yön ötököitä. ”Tuon tyypin on oltava jotain, pääsisinpä itsekin siitä osalliseksi.”
Ihminen voi sitä huonommin, mitä useampien eri pakkojen alla hän elää.
Kammottavin mahdollinen tilanne onkin, että valta perustelee itse itsensä. Jonkun henkilön tai tahon kuvitellaan olevan sopiva käyttämään valtaa, koska hänellä sitä jo on. Ei ole sattumaa, että mediassakin näkemyksiään pääsevät edistämään ja asioitaan ajamaan helpoiten ne, joilla on valtaa jo ennestään.
Itse pidän harvoja ihmisiä niin viisaina, että heille tulisi antaa juurikaan enempää valtaa kuin muille. Kenen tahansa, ihmisiä kun ollaan, on sitä paitsi vaikea kestää valtaa ilman, että neste nousee päähän ja valtaa käytetään väärin. Koska ihmiskuvani on siinä mielessä vallan kyyninen, kannatan mahdollisimman hajautettua valtaa.
Jokainen ymmärtää diktatuurin pakkovallan, mutta harva ymmärtää vallan rakenteet omien korviensa välissä. Tehokkain vallankäyttö on huomaamattominta. Pidämme itsellemme vahingollisia mielipiteitä, mieltymyksiä, arvoja ja ajatuksia ominamme ja olemme valmiit puolustamaan niitä kynsin hampain.
Asiat, joita pidämme velvollisuuksina ja välttämättömyyksinä, ovat valtakamppailujen tulosta. Lasten näsäviisasteluhokemaan ”mikään ei oo pakko paitsi kuolema” sisältyy vissi viisaus. Mikään muu ei syntymän jälkeen todella ole välttämätöntä. Kaikki yksilön toimet tuon välttämättömyyden siirtämiseksi tai sitten ihan vain sitä odotellessa ovat enemmän tai vähemmän valinnaisia – olosuhteiden rajoissa.
Yhdenkään yksilön meta-ajattelu ei kykene täydellisesti paljastamaan omaa orjuuttaan, mutta se, että tiedostaa kahleiden olemassaolon, on ehto niistä pääsemiselle.
Olen aika varma, että ihminen voi sitä huonommin, mitä useampien eri pakkojen alla hän elää. Ja ne pakot voivat todella olla myös omassa päässä. Vapaus on ensimmäinen ehto hyvinvoinnille. Vapaudelle raivaa tilaa terve epäily.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja.
uutiskirje 
