SAK on pääpiirteissään tyytyväinen ICT 2015 -työryhmän tänään julkistamaan raporttiin.
Elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka SAK:sta arvioi, että tämä tieto- ja viestintäteknologiaa käsittelevä raportti tulee todelliseen tarpeeseen keskelle Suomen rakennemuutosta.
– Siitä löytyy monia pitkän aikavälin ituja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi, työryhmän työskentelyyn osallistunut Björkbacka sanoo.
SAK:n mielestä on hyvä, että työryhmä nostaa keskiöön osaamisen kehittämisen. Raportissa esitetään muun muassa ripeää ict-alalta irtisanottujen muuntokoulutusta uuden työnantajan tarpeiden mukaisiksi.
– Raportista pitäisi kuitenkin selkeämmin käydä ilmi, että niin muunto- kuin täydennyskoulutuksen tulee ulottua tasapuolisesti kaikkiin työntekijöihin, Björkbacka huomauttaa.
Veropohjan kaventamista varottava
Raportti käsittelee laajasti ict-yritysten kilpailukyvyn parantamista kehittämällä alan rahoitusmahdollisuuksia ja verotusta. Björkbacka huomauttaa, että näiden toimien vaikutuksia talouskasvuun ja valtiontalouteen ei ole kuitenkaan analysoitu riittävästi.
– Perinteinen yritysverotusmallimme rakentuu laajalle veropohjalle ja matalille verokannoille. Raportin verohelpotukset bisnes-enkelien sijoituksille ja aineettomista oikeuksista saataville tuloille kaventaisivat veropohjaa vuosittain jopa sadoilla miljoonilla euroilla.
Valtion verotulojen kannalta ongelmallisina Björkbacka pitää myös ehdotuksia kasvuvaiheen yrityksille rahoitusta tarjoavista epäsymmetrisistä rahastoista sekä yritysten tutkimus- ja kehittämistoimiin suunnatun verotuen laajentamisesta.
SAK pitää tärkeänä, että työ- ja elinkeinoministeriön asettaman ja Pekka Ala-Pietilän vetämän ict-työryhmän hyvien esitysten toimeenpano varmistetaan. Raportti ehdottaa tätä varten valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustettavaa asiantuntijaryhmää, jonka päätehtävänä on seurata aloitteiden toteutumista.