Suomalaisista kotitalouksista noin 13 prosenttia on kuulunut pienituloisiin vuodesta 2006. Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan tilanne oli sama myös vuonna 2011. Pienituloisten määrä on vuosittain ollut noin 700 000 henkilöä. Vuonna 2011 pienituloisia oli 688 000.
Pienituloisuus määritellään suhteessa väestön mediaanituloihin. Pienituloiseksi katsotaan henkilö, jonka kotitalouden tulot kulutusyksikköä kohden ovat vähemmän kuin 60 prosenttia keskituloista. Tämä tuloraja oli yhden hengen taloudessa noin 13 700 euroa vuodessa, noin 1 140 euroa kuukaudessa vuonna 2011.
Pienituloisuutta tilastoidaan kotitalouden kulutusyksikköä kohti laskettujen käytettävissä olevien rahatulojen perusteella.
Tuloiksi on katsottu kotitalouden kaikkien jäsenten saamat palkat, yrittäjätulot, omaisuustulot sekä kotitalouden saamat tulonsiirrot joko julkiselta sektorilta tai toisilta kotitalouksilta. Saatujen tulojen summasta on vähennetty maksetut verot ja veroluonteiset maksut ja näin saatu kotitalouden käytettävissä olevien rahatulojen määrä. Tämä jaetaan kotitalouden kulutusyksiköillä.
Tilastokeskuksen tulonjakotilasto perustuu noin 10 000 kotitaloutta käsittävään edustavaan otokseen.
Köyhyysrajalta kahdella tonnilla vuodessa
Pienituloisuusrajan alle jäävien tilannetta tarkastellaan köyhyysvajeeksi kutsutun indikaattorin avulla. Se osoittaa, kuinka paljon pienituloiselta väestöltä puuttuu keskimäärin tuloja, jotka nostaisivat heidät juuri pienituloisuusrajalle.
Keskimääräisen tulotason etäisyys pienituloisuusrajasta on pitkällä aikavälillä vaihdellut 12,5 ja noin 16 prosentin välillä. Vuonna 2011 se oli enimmillään moneen vuoteen oli 15,2 prosenttia. Käytännössä pienituloiselta henkilöltä puuttui keskimäärin 2 090 euroa vuodessa eli noin 170 euroa kuukaudessa. Sillä summalla hän olisi noussut pienituloisuusrajan yläpuolelle.
Köyhyysvaje vaihtelee vuosien välillä useista syistä. Muutokset kuvaavat pienituloisen väestön tulorakenteen muutosta. Edellisenä vuonna pienituloisiksi luokiteltujen talouksien tulotason muutoksia vaje ei kuvaa, koska pienituloisten talouksien joukko ei ole vuodesta toiseen sama.