Valmisteilla oleva kuntarakenneuudistus tulee merkitsemään Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäen mukaan muutoksia työtehtävissä, ja koulutus on tällöin aivan keskeisessä asemassa.
Tämän vuoksi Suomeen on saatava työnantajan vastuuta työntekijöiden osaamisesta korostava ja työpaikan yhteistoimintaa edistävä sopimusratkaisu raamisopimuksessa sovitusta kolmen päivän koulutusoikeudesta mahdollisimman pikaisesti.
Pihlajamäen mukaan on myös hyvä muistaa, että viime vuonna saavutettu ns. työurasopimus sisältää mm. linjauksia eläkkeisiin, nuorten työllistämiseen, työterveyshuollon kehittämiseen ja työhyvinvoinnin edistämiseen.
Jytyn tekemän jäsentutkimuksen mukaan Jytyn jäsenistöstä työnantajan lähettämänä tai kustantamana oli osallistunut ammatilliseen koulutukseen 49 prosenttia vastaajista.
Jytyn puheenjohtaja tähdentää, että työpaikkojen henkilöstösuunnitelmaan ja koulutustavoitteisiin tulisi kuulua vuosittainen koulutuksen seurantamenettely, jolla koordinoitaisiin tavoitteiden toteutumista. Henkilöstön edustajien tiedonsaantioikeudesta ja toteutuneista kehittämistoimista ja koulutukseen osallistumisista olisi myös sovittava.