Metsäyhtiö Stora Enso jatkaa kovalla saneerauslinjalla. Maanantaina yt-heiluri osoitti Imatraa, jossa alkavat neuvottelut viikon kuluttua 19. elokuuta. Neuvottelut vaikuttavat arviolta 165 henkilön töiden järjestelyihin ja voivat johtaa irtisanomisiin. Neuvottelut koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä.
– Renewable packaking -liiketoimintojen irtisanomiset ovat täysin vastoin yhtiön omaa agendaa. Kauniita kliseitä riittää, mutta kyyti on kylmää, toteaa sopimusalavastaava Jari Uschanov Ammattiliitto Prosta Pro Uutisille.
Hänen mukaansa Stora Enson jatkuva irtisanomiskierre ei paranna henkilöstön osaamista eikä lisää motivaatiota ja sitoutumista työnantajaan.
– Liikkeenjohdon osaaminen eli tässä tapauksessa osaamattomuus näkyy aina uudistusten toteuttamisessa tällä tavoin. Valitettavasti tässäkin tapauksessa maksumiehenä ovat yrityksen työntekijät ja loppujen lopuksi kaikki me veronmaksajat.
Kesäkuussa Stora Enso ilmoitti irtisanovansa Suomesta 650 ja Euroopasta yhteensä 2 500 työntekijää.
Heinäkuussa se tiedotti rakentavansa integroidun sellu- ja kartonkihankkeen Kiinan Guangxissa. Investoinnin arvo on 760 miljoonaa euroa.
Uruguayssa Stora Enso on aloittamassa tänä vuonna Montes del Platan sellutehtaan käyttöönottoprosessia.
Suomeen se on investoimassa 32 miljoonan euron biojalostamon Sunilan tehtaalle.
Suomen valtio käyttää Stora Ensossa yhteensä 35,2 prosentin äänivaltaa, kun mukaan lasketaan suoran omistuksen lisäksi Kansaneläkelaitoksen 10,2 prosentin omistusosuus.