”STTK:n Mäenpää: Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa”
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää varoittaa, että työmarkkinakeskusjärjestöjen Kasvu ja työllisyyssopimuksen tielle saattaa vielä tulla monta mutkaa, ennen kuin se tulee lopullisesti hyväksytyksi.
– Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, Mäenpää varoitti STTK:n työmarkkinasyksyn avajaistilaisuudessa maanantaina.
Mäenpää mukaan ensimmäiset tiedot keskusjärjestösopimuksen pohjalta käynnistyneistä alakohtaisista sovellusneuvotteluista viittaavat siihen, ettei edessä oleva urakka ole helppo.
Elokuun lopulla solmitun keskusjärjestösopimuksen alakohtaisiin sovellusneuvotteluihin on varattu aikaa 25. lokakuuta klo 16:een asti. Sen jälkeen keskusjärjestöt arvioivat, onko sopimuksesta tullut riittävän kattava astuakseen voimaan.
Mäenpää arvioi, että kipukohdiksi liittojen neuvotteluissa saattavat nousta palkankorotusmalli. Siitäkin huolimatta, että keskusjärjestösopimuksessa ensimmäinen sopimuskorotus on selkeästi määritetty 20 euron suuruiseksi ja toinen 0,4 prosentin suuruiseksi.
– Kyseessä on selkeästi yleiskorotus. Jos tätä rakennetta ryhdytään pilkkomaan, syntyy pulmia. Kyse on niin pienistä rahoista, Mäenpää muistutti.
Mäenpään mukaan joillakin aloilla työnantajapuoli on lähtenyt neuvotteluihin tavoittelemaan korotusten jakamista paikallisilla sopimuksilla.
Pienten korotuserien palastelusta voi Mäenpää mukaan muodostua alkusoitto koko sopimuksen rapistumiselle.
Hän muistuttaa, ettei sopimusta voi perustella jäsenille palkankorotusten suuruudella.
– Kyse on sisäisestä devalvaatiosta pienillä palkankorotuksilla.
Toisena uhkaksi Mäenpää näkee, että neuvottelupöytään lastataan liiaksi työelämän laatuun liittyviä tavoitteita.
Hänen mukaansa työnantajapuoli tuli alun perin sopimusneuvotteluihin pitkällä listalla erilaisia esityksiä. Matkan varrella lista typistyi, mutta samalla alakohtaisiin neuvotteluihin osapuolille jäi vapaat kädet nostaa esiin haluamiaan asioita.