Pintaa syvemmältä
Syyrian sota ja Irakin aseelliset välikohtaukset ovat jättäneet Palestiinan tilanteen varjoonsa, mutta Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry kiertää ahkerasti Lähi-itää pohjustaakseen omaa kahden valtion suunnitelmaansa, jonka julkistamista nyt odotellaan.
Ehkä Kerryn väsyttämistaktiikka puree, koska huhujen mukaan Israelin tällaista diplomatiaa yleensä vieroksuva hallitus olisi taivuteltavissa puitesopimukseen.
Tähänastisten tietojen mukaan sopimukseen sisältyisi seuraavia elementtejä: Israelin vetäytyminen pääosasta Länsirantaa, jättäen kuitenkin suurimmat siirtokunnat Israelille; korvaava maa-alueen siirto Palestiinalle pienemmässä mittakaavassa; Jerusalemin jakaminen; Israelin tunnustaminen ”juutalaisena valtiona”; palestiinalaisille pakolaisille korvauksia, mutta ei oikeutta palata Israeliin; myös arabimaista paenneille juutalaisille korvauksia (ei ole selvää, kuka sen maksaisi).
Israelissa pelätään EU:n julistavan israelilaisia tuotteita boikottiin.
Israelin tunnetuimpiin toimittajiin kuuluva Gideon Levy, joka alkuviikolla kävi Helsingissä, ei usko sopimuksen syntyyn tälläkään kertaa. Hän perusteli näkemystään sillä, että siirtokunnissa asuu jo niin paljon ihmisiä, että heidän asuttamisensa Israeliin on vaikeata.
Levy ei kuitenkaan ole politiikan sisäpiiriläinen eikä yritä antaa vaikutelmaa tarkkavainuisesta ennustajasta. Sen sijaan hän luultavasti tuntee miehitettyjen alueiden palestiinalaisten olot paremmin kuin kukaan muu juutalainen. Hän on raportoinut niistä jo vuodesta 1988 lähtien Hämärä vyöhyke -nimisessä kolumnissa (Twilight Zone) Haaretzissa, Israelin parhaassa lehdessä.
Helsingin yliopistolla hän kertoi kahdellesadalle kuulijalle, miten hän vasta tuon tehtävän myötä tajusi palestiinalaisten tilanteen. Hän kuvaili itseään tavalliseksi telavivilaiseksi pojaksi, joka koulussa oli omaksunut samanlaiset käsitykset ja arvot kuin muutkin.
Asevelvollisena Levy työskenteli armeijan radiossa, mutta ei silloinkaan reagoinut tilanteeseen. Vasta kun hän ryhtyi työskentelemään Haaretzissa ja hänet lähetettiin miehitetyille alueille tekemään juttuja, hän vähitellen huomasi, että jotain oli mennyt raskaasti pieleen.
”Kuitenkin niin harvat haluavat tietää siitä enemmän. Miehityshallintoja voi olla pahempiakin, mutta tämä on ainoa tapaus, jossa miehittäjä kokee itsensä uhriksi ja jossa maan armeija koetaan maailman moraalisimmaksi. Jos joku sanoo sen toimivan epämoraalisesti, useimmat loukkaantuvat syvästi.”
Gideon Levy huomasi vähitellen, että monet eivät halua kuunnella sitä, joka yritti kertoa toisenlaista tarinaa, joka tarjosi vaihtoehtoisen agendan israelilaiselle yhteiskunnalle, sellaisen jonka mukaan myös palestiinalaiset saattoivat olla hyviä ihmisiä.
”Tästä olen jo menettänyt toiveeni kauan sitten. Nyt työskentelen lähinnä arkistoja varten. Ehkä joku tulevaisuudessa huomaa ja huomauttaa, että olisi ollut vaihtoehtoja.”
Levylle ratkaisevaa on, että miehitettyjen alueiden ihmisille annetaan samanlainen ihmisarvo kuin muillekin. Hän muistaa Ramallahin ja Jerusalemin välisen raja-aseman, jossa yleensä oli satakunta palestiinalaista odottamassa läpipääsyä, mutta ei vessaa.
”Kyselin itseltäni: miksi on näin? Tässä ei ollut kysymys rahasta, vaan siitä, että israelilaisille sotilaille haluttiin antaa viesti, ettei heidän edessään seisovilla ihmisillä ole ihmisoikeuksia. Jos he olisivat eläimiä, eläinsuojelujärjestöt olisivat puuttuneet asiaan…”
Levy sanoo, että taustalla on syvälle juurtunut ajatus, jonka mukaan juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa.
”Ajatellaan meillä olevan oikeuksia, joita muilla ei ole. Vedotaan myös kansanmurhaan ja haukutaan arvostelijoita antisemitisteiksi.”
Levy ei tietenkään hyväksy itselleen tällaista määritelmää, vaan pitää itseään hyvin isänmaallisena miehenä, joka haluaa olla ylpeä Israelista. Mutta silloin pitää tuoda esiin myös ongelmia.
”Miten otetaan vastuu huumeriippuvaisesta tuttavasta? Pitääkö antaa rahaa huumeiden ostoon vai pitääkö lähettää hänet hoitoon? Todellinen ystävä uskaltaa puuttua ongelmiin. Se, joka tukee miehitystä, ei ole Israelin todellinen ystävä.”
Gideon Levy suhtautuu hyvin epäillen Kerryn suunnitelmaan.
”Amerikkalaiset eivät yleensä tuo ratkaisua ja usein he ovat suorastaan ongelma. Barack Obama on verrannut palestiinalaisia mustiin orjiin ja ymmärtää siten periaatteessa, mitä pitäisi tehdä, mutta tilanne on siitä huolimatta pahempi kun koskaan.”
”Nyt huolena on miten turvataan israelilaisten turvallisuus, mutta onko kukaan kuullut puhuttavan palestiinalaisten turvallisuudesta? Jos on kiinnostunut ainoastaan toisen osapuolen turvallisuudesta, voiko silloin toimia välittäjänä? Voiko ratkaisua odottaa, jos huoneessa vielä on monta norsua? Voiko olla välittämättä niistä, välittämättä pakolaisista, välittämättä Gazasta?”
Levyllä ei siis ole suuria toiveita Kerryn suunnitelmasta. Sen sijaan hänellä on varovaista toiveikkuutta muutoksista israelilaisten asenteissa. Pitkään ei miehityksestä välitetty ollenkaan, nyt on merkkejä muutoksesta. Eniten pelätään ulkomaailman reaktioita, pelätään varsinkin EU:n julistavan israelilaisia tuotteita boikottiin, ellei jotain tapahdu.
Levy tähdentää, ettei hän kehota ketään tällaiseen boikottiin, koska itse käyttää israelilaisia tuotteita – hän ei kehota muita sellaisiin toimiin, joihin ei itse osallistu. Sen sijaan hän ei tietenkään osta israelilaisten firmojen tuotteita miehitetyiltä alueilta.
”Muutoksia voi tulla vasta kun Israel joutuu maksamaan miehityksestä. Toinen intifada merkitsi korkeaa hintaa, mutta israelilaisten mielissä miehitys ja terrorismi eivät yhdistyneet. Mutta ehkä he nyt näkevät yhteyden synnin ja rangaistuksen välillä.
Gideon Levy on useimpien muiden israelilaisten tavalla tukenut kahden valtion mallia parhaana tapana lopettaa miehityksen jokapäiväinen väkivalta. Nyt hän kuitenkin epäilee sen realistisuutta, koska siirtokuntien asukasmäärä on kasvanut niin suureksi. Ratkaisun on joka tapauksessa perustuttava siihen, että kaikilla on samat oikeudet.
Levy ei usko nopeaan ratkaisuun ja sanoo ihmisten moittivan häntä pessimistiksi, mutta myöntää yllätyksen mahdollisuuden. Harva ennen syksyä 1989 uskoi Berliinin muurin murtumiseen, ehkä Länsirannan muurikin voi kaatua. Etelä-Afrikan apartheid-valtio kaatui, ehkä Israelinkin apartheidiin verrattavissa oleva järjestelmä kaatuu.
Levy on vaikuttava puhuja. Käy selväksi, että hänen toimintansa perustuu hänen oikeudentuntonsa vaatimuksiin ja että hän elää kuten opettaa. Toivottavasti Levyn raportit Länsirannalta eivät jää ainoastaan arkistotodisteiksi.
lehti 