Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pia Lohikoski muistuttaa, että myös oppositiosta voi vaikuttaa. Hän kommentoi blogissaan perjantaina vasemmistoliiton lähtöä hallituksesta.
– Vasemmistoliitto ei onnistunut estämään lapsilisiin ja muihin etuuksiin tehtäviä leikkauksia hallituksen sisältä kehysriihestä käsin, mutta lähtemällä ulos hallituksesta Vasemmistoliitto sai aikaan muutoshalua myös muihin hallituspuolueisiin, hän sanoo.
Loppuviikosta niin Vihreät, SDP kuin Kristillisdemokraatit pohtivat ja vaativat julkisuudessa lapsilisäleikkausten perumista.
– En usko, että Vasemmistoliiton hallituksesta lähdön luoman paineen alla enää demareilla, vihreillä ja kristillisilläkään on pokkaa perua tämänpäiväisiä puheitaan lapsilisien suhteen, Lohikoski sanoo.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kuitenkin ilmoitti, että päätöstä ei avata.
Kokoomuksen käsikirjoitus?
Hän pitää erikoisena sitä, että nyt demarit, vihreät ja kristilliset ovat halukkaita nyt perumaan lapsilisien leikkaukset.
– On kieltämättä aika erikoista, että vasemmiston linja ei kelvannut vielä pari päivää sitten hallituskumppaneille, hän toteaa.
– Onko siis kaiken takana Kokoomuksen käsikirjoitus, jolla haluttiin vasemmistoliitto ulos hallituksesta vai halusivatko he kenties kaataa koko hallituksen?
Lohikoski muistuttaa viime lauantain puoluevaltuuston kokouksesta, jossa hän muiden muassa vaati hallitusta pitämään näppinsä erossa lapsilisistä.
– Vasemmistoliitto ei tässä asiassa ole taktikoinut, vaan on pitänyt kiinni periaatteistaan.
Tulkaa pois
Lohikosken mielestä hallitus joutaa kaatumaan, koska se tekee lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa.
– Tulkaa demarit ja vihreät pois hallituksesta! Nyt olisi oikea aika alkaa rakentaa Ruotsin malliin punavihreää solidaarista liittoumaa yhdessä, hän kutsuu.
– Perutaan leikkaukset perusturvaan, lapsilisiin, työttömyysturvaan ja myös kehy-rahoihin. Estetään yhdessä se, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen valtaan tulee kolmen suuren porvaripuolueen entistäkin hirmuisempi leikkurihallitus!