Pintaa syvemmältä
Uutiset 170 miljoonan asukkaan Pakistanista, maailman kuudenneksi väkirikkaimmasta maasta, ovat viime aikoina olleet poikkeuksetta kielteisiä ja väkivaltaisia. Viikonloppuna uutisvälineet kertoivat Pakistanin talebanjohtajan Baitullah Mehsudin surmasta, tosin ristiriitaisesti.
Yhden version mukaan talebanpäällikkö kuoli ohjusiskussa, kun hän oli appivanhempiensa talossa saamassa lääkehoitoa munuaisvaivoihin. Muutamaa päivää myöhemmin kerrottiin, että talon katolla ollut Mehsud tapettiinkin kesken jalkahieronnan, mutta nyt ei ollut enää sataprosenttista varmuutta siitä, oliko surman saanut pyyleväksi kuvailtu mies sittenkään Baitullah Mehsud.
Useat Pakistanin Taleban-liikkeen edustajat kiistivät surman. Tosin yksi liikkeen johtajista, joka otti yhteyttä uutistoimisto AFP:hen, oli aiempien uutisten mukaan tapettu talebanien sisäisessä välienselvittelyssä neljä päivää aiemmin.
Varmaa näyttää olevan kuitenkin se, että Etelä-Waziristanissa Pakistanin luoteisosassa sijainnut rakennus tuhottiin Yhdysvaltojen Predator-taistelulennokista ammutuilla Hellfire-ohjuksilla. Miehittämätöntä sotalennokkia kauko-ohjattiin satelliittiyhteydellä Las Vegasin lähellä sijaitsevasta lentotukikohdasta käsin.
Osana terrorisminvastaista sotaa Yhdysvallat on taistellut Pakistanin luoteisosissa paikallisia talebaneja vastaan viime syksystä asti.
Talebanien lisäksi Pakistania riivaa myös Kashmirista lähtöisin oleva sissiarmeija Lashkar-e-Taiba (”Oikeauskoisten armeija”), jota on syytetty muun muassa Mumbain viime syksyn terrori-iskuista naapurimaassa Intiassa sekä hyökkäyksestä Sri Lankan vierailevaa krikettijoukkuetta vastaan viime keväänä.
Sattumalta samana päivänä kun mediat kertoivat isoin otsikoin talebanjohtaja Baitullah Mehsudin surmasta, brittilehti Guardian julkaisi viikonloppuliitteessään artikkelin aivan toisenlaisesta Pakistanista. Siinä kirjailija Mohammed Hanif kuvaili elämää maan suurimmassa kaupungissa Karachissa vuosi sen jälkeen kun hän päätti perheineen muuttaa Lontoosta takaisin kotimaahansa Pakistaniin. Kirjoituksen otsikkona oli Happy to be home, Mukava olla kotona.
Lontoossa BBC:n urdunkielisen palvelun uutispäällikkönä työskennellyt Hanif toteaa maailman medioiden näyttävän olevan yksimielisiä siitä, että Pakistan on tuhoon tuomittu. ”Time, Newsweek ja The Economist ovat kaikki vuorollaan julkaisseet muistokirjoituksen Pakistanista, jotkut pariinkin otteeseen.”
Pakistanin uskonnolliset väkivaltaisuudet tulisi kuitenkin asettaa oikeisiin mittasuhteisiinsa. Islamilaisilla herätysliikkeillä saattaa olla kannatusta maan pohjoisosissa ja Waziristanin pashtunkielisillä heimoalueilla Afganistanin rajan tuntumassa, mutta maan eteläosat ja etenkin maan suurin kaupunki, 18 miljoonan asukkaan Karachi, ovat toista maata.
”Uusia pankkeja perustetaan joka kadunkulmaan, ja uudet mediat, teleoperaattorit ja kiinteistönvälittäjät tekevät ylitöitä myydessään maata toisilleen pala kerrallaan”, Mohammed Hanif kirjoittaa.
”Kun täällä Karachissa ihmiset istuvat iltaa, he eivät suinkaan keskustele siitä, mitä meidän pitäisi tehdä, koska maailman johtavat poliittiset ajankohtaislehdet ovat julistaneet meidät kuolleiksi. He valittavat sähkökatkoista ja kasvavasta rikollisuudesta. He puhuvat palvelusväen seksielämästä ja yhä kehnompien tv-sarjojen uusista käänteistä.”
Pakistanissa ihmisten enemmistön huolet ovat arkisia ja liittyvät kamppailuun toimeentulosta. Arviolta neljäsosa Pakistanin asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella. Kasvavaa keskiluokkaa taas kiinnostavat pääasiassa samat asiat kuin keskiluokkaa muualla maailmassa.
Sitten viime syksyn Karachissa on ollut lukuisia sähkökatkoja, kolme yleislakkoa ja myös verisiä etnisiä selkkauksia.
”Mutta samaan aikaan täällä on järjestetty erittäin menestyksekäs kansainvälinen elokuvafestivaali, 40 popkonserttia, yli 20 teatteriensi-iltaa ja satoja mielenosoituksia”, Mohammed Hanif kirjoittaa.
Tv:stä voi katsoa kahta ympärivuorokautista muotikanavaa, kolmea ruokakanavaa, viittä uskonnollista kanavaa ja yli pariakymmentä uutiskanavaa.
Hanifin vaimo on näyttelijä, ja hän on esittänyt Diktaattorin vaimo -nimistä monologiesitystä täysille saleille Lahoressa ja Karachissa.
Fakta on kuitenkin myös se, että Pakistan käy pohjoisen syrjäalueilla parhaillaan kahta eri sisällissotaa.
”Pakistanissa on tuomiopäivän julistajia, jotka mieluusti lähettävät köyhiä nuoria räjäyttämään itsensä ja tappamaan muita köyhiä ihmisiä”, Hanif kirjoittaa.
”Mutta jos pienviljelijät ja työläiset olisivat yhtä mieltä tulossa olevasta maailmanlopusta, he tuskin marssisivat kaduilla eri puolilla maata vaatimassa parempaa palkkaa ja parempia työoloja.”
On myös totta, että viiden tähden hotelleja on räjäytetty taivaan tuuliin, samoin moskeijoita, jotka olivat täynnä rukoilemassa olleita uskovaisia.
Mutta Hanif muistuttaa, että parin viime vuoden aikana sadattuhannet ihmiset Pakistanissa ovat myös osallistuneet Etelä-Aasian lähihistorian suurimpaan rauhanomaiseen poliittiseen liikkeeseen, joka onnistui lopulta syrjäyttämään Pervez Musharrafin sotilasdiktatuurin.
Talebaneilla ei ole Hanifin mukaan minkäänlaista kannatusta Karachissa. Yksi ärhäkkäimmistä talebaneja vastustavista paikallisista puolueista on nimeltään Sunni Tehrik. Heidän kannattajillaan on tuuheat parrat ja tuimat puheet, eikä ulkopuolinen varmasti pystyisi erottamaan heitä heidän vastustamistaan talebaneista.
”Mutta yhtä paljon kuin he vastustavat tv:n uusia muotikanavia, he vihaavat talebaneja, tai talebanisoitumista, kuten Karachissa sanotaan. Jopa paikallinen viinakauppa laittoi ikkunaansa ison julisteen: Varokaa talebanisoitumista.”
uutiskirje 