Eri puolilla Helsinkiä (mielellään myös Espoossa ja Vantaalla) tarvitaan sosiaali- ja terveysasemat, joissa vastataan tavallisiin akuutteihin ja pitempiaikaisempiinkin ihmisten vaivoihin. Valtaosa asukkaista saa ohjeet ja hoidon välittömästi näistä yksiköistä, vaikka tarvitseekin silloin tällöin erityispalveluja, joita ei voida sijoittaa kaikille näille lähipalveluasemille.
Asemilla on sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvontaa, josta huolehtivat ensisijaisesti terveyden- ja sairaanhoitajat ja sosiaaliohjaajat. He huolehtivat myös monista peruspalveluista. Sosiaalityöntekijät ja lääkärit tekevät asiakkaiden laajempia tilannekartoituksia ja tarjoavat asiakkaille diagnoosiapua ja hoitokeinoja. He ohjaavat myös asiakkaita ”täyden avopalvelun” sosiaali- ja terveyskeskuksiin tai HYKS:iin. Yksilöpalvelujen lisäksi sosiaali- ja terveysasemat tarjoavat myös ryhmätoimintoja silloin, kun asemalla on tarpeeksi asiakkaita ryhmien muodostamiseen.
Näitä työmuotojahan on jo toiminnassa Helsingin terveysasemilla ja muuallakin maassa, mutta ei systemaattisesti eikä tarpeeksi. Esimerkiksi yksi mielenterveyshoitaja saadaan uuvutettua nopeasti eikä hän pysty luomaan esimerkiksi neljäsosa-päihdetyöntekijän ja muiden terveysaseman työntekijöiden kanssa päivittäistä yhteistyötä tai perustamaan pieniä asiakasryhmiä.
Kokoo-muksen tavoite on kunnallisten ja yksityisten palvelujen eriyttäminen nykyistäkin vahvemmin.
Erityisosaamista ja monenlaista tukea tarvitseville on tarjottava täyden avopalvelun valikoima muutamasta liikenteen solmukohtiin sijoitetusta sosiaali- ja terveyskeskuksesta. Tässä vaiheessa voisi tavoitella noin neljää keskusta. Halutessaan keskuksen asiakkaat saisivat myös peruspalvelunsa näistä samoista taloista, mutta voisivat käyttää rinnakkain myös lähisosiaali- ja terveysasemansa peruspalveluja. Sote-keskusten lähellä asuvat voivat myös käyttää tämän täyden palvelun talon peruspalveluja, vaikka eivät tarvitsekaan sen muita palveluja.
Tavoitteena on joustava avopalvelu, jossa jokainen toimintapiste kehittyy käyttäjiensä tarpeiden ja työntekijöiden yhteisen osaamisen mukaan. Käyttäjät ja työntekijät otetaan mukaan kehittämistyöhön ja poliittisilla päättäjillä on oikeus seurata siinä syntyvää keskustelua ja ehdotuksia.
Miksei perusteta pelkästään isoja täyden palvelun sosiaali- ja terveyskeskuksia, jonne kaikki pääsisivät? Tätä malliahan kokoomus väittää ajavansa.
Tosiasiassa kokoomuksen malli avaa markkinoita yksityisille yrityksille. Ne toivovat asiakkaikseen maksukykyistä väkeä, joka käyttää sujuvia ja kaupallisissa keskuksissa kätevästi sijaitsevia palveluja, mutta ei tarvitse monipuolista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tätä väkeä on vuositasolla valtaosa helsinkiläisistä sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjistä.
Kokoomuksen ajatus on rajata kunnalliset palvelut vain muutamaan täyden palvelun taloon, jotta satunnaisesti lääkäriä ja muuta yleistä sairaanhoitoa tarvitsevat asukkaat siirtyisivät vielä nykyistä enemmän yksityisten lääkäriasemien ja terveystalojen käyttäjiksi. Tavoite on siis kunnallisten ja yksityisten palvelujen eriyttäminen vielä nykyistäkin vahvemmin.
Jos kaupunki perustaisi tarpeeksi monta lähes koko väestölle riittävää täyden palvelun taloa, niihin olisi vaikea saada riittävän monenlaista erityisosaamista niille melko vähälukuisille ryhmille, jotka näitä erityisosaamisia tarvitsevat. Jo näissä suurissa taloissa liikkuminenkin olisi yhtä hankalaa kuin HYKS:issä, jonka lonkeroissa potilaan on vaikea osata oikeaan paikkaan, ja jossa erikoisalojen siiloilla on edelleen jyrkkiä raja-aitoja.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö toteutuisi heikosti juuri niiden ihmisten kohdalla, jotka tarvitsevat tätä palvelujen yhteen pelaamista eniten. Siksi neljä, myöhemmin ehkä kuusi, täyden palvelun sosiaali- ja terveyskeskusta tarvitsevat rinnalleen suunnilleen nykyisen määrän hyvään peruspalveluun omistautuvia lähisosiaali- ja terveysasemia. Se on Helsingissä toimivin ja taloudellisin vaihtoehto.
Täyden palvelun keskuksiin tarvitaan myös perhekeskukset. Silloin lapsiperheetkin voivat saada kaikki avopalvelunsa yhdestä ja samasta paikasta. Toiminnallisesti palvelut tietenkin eriytyvät sosiaali- ja terveyskeskuksen tiloissa.
Lastensuojelun tai pitkäaikaissairaanhoidon asiakasperheiden juoksuttaminen hakemassa perus- ja erityispalvelujaan eri paikoista rasittaa näitä muutenkin rasitettuja tarpeettomasti. Se myös vaikeuttaa perheen palveluja tuottavien työntekijöiden keskinäistä yhteistyötä.
Kirjoittaja on entinen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja
Helsingin keskisen sosiaalikeskuksen johtaja.
uutiskirje 
