Presidentti Sauli Niinistö vaati uuden vuoden puheessaan puolueita kertomaan, mistä on varaa luopua. Vasemmistoliiton puoluevaltuuston 1. varapuheenjohtajan Pia Lohikosken mielestä vaatimuksessa on sama kaiku kuin 1990-luvun ”lamatalkoissa”, joissa oikeisto viljeli yhteisen vastuunkannon retoriikkaa. Todellisuudessa talkoissa olivat vain tavalliset kansalaiset rikkaimpien kasvattaessa omaisuuttaan.
Lohikoski kirjoittaa blogissaan vuoden 2015 alkavan jo leikkauksilla. Lapsilisiä leikataan 8,1 prosenttia, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat, työssäkäyvien asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten vähennysoikeutta leikataan 150 eurolla ja sähkön veroa korotetaan niin, että sen hinnan arvioidaan nousevan kotitalouksien osalta 2,8–3,4 prosenttia.
”Nykyinen hallitus on tehnyt myös useita muita ratkaisuja, jotka vaikuttavat lapsiperheiden toimeentuloon. Merkittävimpiä ovat asumiskustannusten, ruoan ja vaatteiden hinnan korotukset kiinteistö-, energia- ja arvonlisäverojen korotusten kautta. Kokonaisuus on lapsiperheiden toimeentulon kannalta hyvin negatiivinen ja heikentää ostovoimaa. Hallituksen linjaukset ovat ruokkineet lamaa ja lisänneet työttömyyttä.”
Lohikosken mukaan vuoden alusta voimaan tulevat leikkauksetkin tuntuvat perheiden kukkarossa.
”On aiheellista kysyä, eikö suuryrityksille suunnattuja veronalennuksia olisi voitu käyttää paremmin investointeihin siten, että ne olisivat luoneet uusia työpaikkoja ja parantaneet tavallisten ihmisten asemaa.”
Syrizasta uusi alku
Lohikoski kirjoittaa vasemmiston halki Euroopan haastavan talouskuripolitiikan. Kreikassa vasemmistolainen Syriza näyttäisi nousevan vaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi tammikuun lopussa ja Espanjassa vasemmistolainen Podemos on noussut jo gallupeissa maan suurimmaksi puolueeksi.
”Syrizan voitto voi nostaa eurooppalaisessa talouspolitiikassa esiin uuden taloudenhoidon tolkullisemman suunnan, jossa talouskurin sijaan satsataan Euroopan työpaikkojen ja hyvinvoinnin jälleenrakentamiseen. Pankkien palvomisen sijaan tärkeimmäksi on asetettava tavallisten ihmisten hyvinvointi. Näin teki onnistuneesti jo Islanti oman pankkikriisinsä kohdalla. Nyt on muun Euroopan aika.”
Myös Suomessa tarvitaan Lohikosken mukaan talouspolitiikkaa, joka rikkaan prosentin sijaan parantaa tavallisten ihmisten elämää. Köyhällä jälleenrakennusajan Suomella oli varaa alkaa rakentaa hyvinvointia, joten niin on rikkaalla nyky-Suomellakin, jos niin halutaan.
”Vasemmisto haastaa oikeiston lamatalkoot Suomessa. Emme halua syventää kriisiä ja aiheuttaa kasvavia tragedioita kansalaisten parissa. Tarvitsemme selkeän uuteen energiatalouteen nojaavan investointiohjelman, jossa kehitetään suomalaisia kaupunkeja, parannetaan julkista liikennettä, painetaan asumisen hinta alas rakentamalla asuntoja sekä kehitetään koulutusta ja julkisia palveluita. Se on tie pois kriisistä ja sille politiikalle haemme luottamusta huhtikuun 2015 vaaleissa.”