– Pikemminkin on niin, että hankinta tehdään ja sitten haetaan apua velkojen hoitoon, sosiaaliohjaaja Pirjo Laveri Lahden kaupungilta kertoo.
Sosiaalisia luottoja myöntää aktiivisesti 29 kuntaa. Mukana ovat suurista kaupungeista vain Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti ja Kouvola, pienemmistä mm. Alavus, Ilomantsi, Imatra, Kemi ja Pori. Näiden lisäksi järjestelmä on periaatteessa käytössä viidessä kunnassa.
Noin 42 prosenttia suomalaisista asuu kunnissa, jotka myöntävät sosiaalisia luottoja. Niitä myönnettiin 3,65 miljoonaa euroa vuonna 2013. Viime vuoden tilastot eivät ole vielä saatavilla.
Osamaksuja ei mielletä velaksi
Laveri kertoo, että luoton hakijalla saattaa olla pikavippejä, kulutusluottoja ja ulosottovelkaa helposti 10 000 euroa. Toisinaan asiakas hakee apua vain selvitäkseen ulosottoveloistaan.
– Pikavipeistä ja osamaksuluotoista ei aina mainita. Osamaksuluottoja ei mielletä jostain syystä lainoiksi. Kun kaikki 20 ja 50 euron kuukausimaksut ja niiden takana oleva laina lasketaan yhteen, summa voi kasvaa suureksi. Pahinta on, kun velkaa on kymmeneen tai useampaan paikkaan.
Kuluttajan pitäisi Laverin mielestä olla tarkkana, jos luotossa tai osamaksusopimuksessa luvataan, että ensimmäinen maksu tuleekin vasta puolen vuoden kuluttua.
– Korkokuluja ja toimitusmaksuja tulee kuitenkin koko ajalta.
Pikavippien aiheuttamaa velkaantumista yritettiin hillitä säätämällä vipeille korkokatto. Laverin mukaan tämä on hillinnyt vippien määrää, mutta vippien summat ovat kasvaneet.
– Asiakas ei aina ole selvillä velkojensa määrästä, sillä uutta velkaa on haettu entisten velkojen hoitoon.
Ennen kuin sosiaalista luottoa myönnetään, hakijan koko talous- ja velkatilanne käydään läpi. Joskus asiakkaalta vaaditaan koeaikaa, jolloin hänen on osoitettava kykynsä selviytyä osoitetusta velkaohjelmasta. Toisinaan katsotaan läpi, mitä myytävää asiakkaalta löytyisi veloista selviämiseen.
– Asiakkaan kanssa voidaan päätyä myös ratkaisuun, että hän muuttaa pienempään asuntoon.
Hammasproteeseihin harvemmin
Lahden kaupungilla sosiaalisiin luottoihin on varattu 300 000 euroa vuosittain. Viime vuonna luottoja myönnettiin 163 500 euron edestä.
– Hakijalle voidaan myöntää sosiaalista luottoa 200-5 000 euroa. Viime vuonna yleisin myönnetty summa oli 3 500-3 600 euroa, Laveri kertoo.
Keskimääräinen myönnetty luotto on Lahdessa ollut monen vuoden ajan 3 350 euroa. Mukana ovat pienet esimerkiksi hammasproteeseihin hankitut luotot.
Eläkeläiset osaavat Laverin mukaan hakea proteeseihin sosiaalista luottoa esimerkiksi kuultuaan siitä ystäviltään.
Tärkeimmät syyt Lahdessa sosiaalisen luoton hakemiseen ovat talouden hallintaan saattaminen 80 %, asuminen 10 % ja terveydenhuoltomenot 5 %.