Perussuomalaiset vaatii valtion velkaantumisen taittamista seuraavan vaalikauden aikana. Maanantaina julkistamassaan talousohjelmassa puolue katsoo, että valtion menoja voidaan karsia ilman, että kansalaisten kurjuus lisääntyy laittamalla julkisen sektorin tehtävät tärkeysjärjestykseen. Leikkaukset puolue aloittaisi ”maahanmuuton ja kehitysavun tapaisista maailmanparannusmenoista”.
Perussuomalaisten mielestä uuden hallituksen on heti kauden alussa päätettävä noin 2 – 3 miljardin lisäsopeutuksesta velkaantumisen taittamiseksi. Lisäsopeutus on kuitenkin ajoitettava vuosille 2017–19, ettei heiveröinen talouskasvu vaarannu. Samalla puolue vaatii kertaluontoista investointipakettia.
Leikkauslistan kärkeen perussuomalaiset laittaisi ”maailmanparannusmenojen” lisäksi EU-jäsenmaksut, valtionhallinnon noin kahden miljardin euron IT-kulut, tehottomat yritystuet sekä tuulivoiman syöttötariffit. Yhteensä näistä on puolueen mukaan saatavissa yli kahden miljardin euron vuotuiset säästöt, ilman että palvelut tai talouskasvu kärsivät. Pelkästään kehitysapumallinsa perussuomalaiset laskee säästävän yli 500 miljoonaa euroa valtion varoja, kun päävastuu kehitysavun rahoittamisesta siirretään yksittäiselle kansalaiselle.
Varallisuusvero takaisin
Vero-ohjelmassaan perussuomalaiset esittää vasemmistoliiton tavoin varallisuusveron palauttamista. Puolue antaisi jokaisen suomalaisen ansaita tuhat euroa kuukaudessa verovapaasti ja poistaisi autoveron. Uudistukset rahoitettaisiin suurituloisten veroja korottamalla.
Myös ”viherveroja” puolue lakkauttaisi.