Poliisin salaisia tiedonhankintakeinoja koskevassa suomalaisessa sääntelyssä ja käytännöissä on edelleen ongelmia yksityiselämän suojan näkökulmasta, tiedottaa Turun yliopisto. Näin kerrotaan OTM Tuomas Metsärannan tuoreessa väitöskirjassa Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja.
Sen mukaan poliisin salaisten tiedonhankintakeinojen sääntelyä, käytäntöjä ja valvontaa on kehitettävä. Myös salaisen tiedonhankinnan valvontamekanismeja, siis valvojien valvontaa, tulisi maassamme kehittää.
Sopimuksiin kirjattu ihmisoikeus
Yksityiselämän suoja on perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu yksilön oikeus. Väitöksen mukaan salaisia tiedonhankintakeinoja koskevassa suomalaisessa sääntelyssä ja käytännöissä on kuitenkin ongelmia niiden vaatimusten kannalta, jotka koskevat yksityiselämän rajoittamista perus- ja ihmisoikeutena.
Tiedonhankinnassa hankitaan tietoja yksilöstä, käsitellään ja levitetään niitä mahdollisesti eteenpäin muiden tietoon.
– Yksityiselämän suojan tulee siis asettaa rajoja tietojen käytölle ja keinoille. Oikeusvaltiossa tulee huolehtia myös siitä, että toiminnan asianmukaisuutta eri vaiheissa voidaan riittävästi valvoa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttää sääntelyä, Turun yliopistossa väittelevä Tuomas Metsäranta sanoo.
Keinojen tehokkuudesta ei tietoa
Väitöstutkimuksen mukaan Suomessa kyllä on säännelty yksityiselämän suojan piiriin kuuluvista asioista, mutta yksityiselämän suojan tulisi olla parempi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sääntelyn ennakoitavuutta, suhteellisuutta ja riittävää valvontaa. Näissä kaikissa on edelleen ongelmia.
– Ongelmia aiheutuu esimerkiksi siksi, että tällä hetkellä ei ole riittävästi tietoa siitä, kuinka tehokkaita eri tiedonhankintakeinot ovat. Tätä tietoa tarvittaisiin, jotta voitaisiin nähdä, miten tiedonhankintakeinot ovat vaikuttaneet yksilön ja yhteiskunnan turvallisuuteen, Metsäranta sanoo.
Suhteellisuutta vaikea arvioida
Kaikkiaan keinojen ja niiden käytön suhteellisuuden ja tarpeellisuuden arviointi on vaikeaa.
Tiedot tehokkuudesta perustuvat lähinnä sisäministeriön eduskunnan oikeusasiamiehelle antamiin tiedonhankintakeinojen käyttöä koskeviin vuosittaisiin kertomuksiin. Kertomuksissa esitetään joidenkin keinojen osalta tieto siitä, kuinka tehokkaita keinot ovat tutkinnanjohtajien mielestä olleet.
– Useiden keinojen käytöstä tätäkään tietoa ei ole saatavilla. Ja kun ei ole tietoa tehokkuudesta, ei voida myöskään riittävän hyvin pohtia, onko keinojen käytöllä tapahtuva yksityiselämän suojan rajoitus hyväksyttävä.
Perustuslaki tulee vastaan
Joidenkin keinojen osalta edellytykset niiden käytölle on muotoiltu siten, että keinojen käyttö on mahdollista sellaistenkin rikosten torjunnassa, jotka eivät täytä perustuslain kymmenennen pykälän kolmannen momentin vaatimuksia, joilla rajoitetaan luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttumista.
Ongelmia aiheutuu etenkin silloin, kun tutkittavien rikosten tulisi olla yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia. Aina ei ole selvää, onko salaisille tiedonhankintakeinoille hyväksyttävät perusteet perustuslain näkökulmasta.
Tutkimuksessa tosin ehdotetaan myös kyseisen perustuslain säännöksen muuttamista. Väittelijän mukaan se saattaa asettaa liiankin tiukkoja vaatimuksia.
Valvojaa ei valvo kukaan
Sääntelyn niin sanotun oikeasuhtaisuuden ja ennakoitavuuden kannalta ongelmia aiheutuu myös siitä syystä, että poliisin tietoon tulee väistämättä myös kiellettyä tietoa, ja poliisi itse huolehtii saatujen tietojen hävittämisestä ja säilyttämisestä.
– Olisikin tarpeen pohtia menettelyä, jossa jokin ulkopuolinen viranomainen valvoisi poliisin saamien tietojen hävittämistä ja käyttöä. Tämä lisäisi myös valvonnan uskottavuutta, Metsäranta huomauttaa.
Oikeusasiamies ei riitä
Valvonnassa ongelmia on seurannut esimerkiksi siitä, että lupahakemusten ja -päätösten perusteluissa on ollut jatkuvasti puutteita. Valvontajärjestelyistä merkittävin on ollut eduskunnan oikeusasiamiehen suorittama valvonta.
Oikeusasiamies on voinut havaita virheitä sekä vaikuttaa lainsäädännön ja käytäntöjen kehittämiseen siten, että yksityiselämän suojan vaatimukset täyttyvät paremmin.
– Oikeusasiamiehen mahdollisuudet valvoa toimintaa ovat kuitenkin rajalliset. Nähdäkseni olisikin syytä pohtia mahdollisuutta perustaa erillinen valvontaelin, jolla olisi enemmän aikaa ja asiantuntemusta valvonnan suorittamiseen, Metsäranta ehdottaa.
OTM Tuomas Metsärannan valtiosääntöoikeuden alaan kuuluva väitöskirja Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja tarkastetaan Turun yliopistossa 18. huhtikuuta 2015.
uutiskirje 
