– Keskusta pitää haastaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Miten keskusta on valmis purkamaan hyvinvointivaltiota? Puolue on esittänyt kovia leikkauksia, Kyllönen toteaa.
Hän arvostelee puheita Suomen korkeasta veroasteesta. Veroaste pitäisi suhteuttaa muiden eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden verotuksen tasoon. Keskustan puheet liian suureksi paisuneesta julkisesta sektorista Kyllönen kuittaa perusteettomiksi. Hän ihmettelee, että tulevaksi pääministeriksi ennakoitua Sipilää kohdellaan silkkihansikkain.
– Kuinkahan kauan tämä kestää? Alkaako röykytys pääministerikauden alettua kuten Stubbille tapahtui? Tämä ei ole reilua kansalaisten kannalta. Asioista pitää keskustella ennakkoon, Kyllönen sanoo.
Keskustan puheet liian suureksi paisuneesta julkisesta sektorista Kyllönen kuittaa perusteettomiksi.
Talous ja verot ihmisten mielissä
Hän on kiertänyt niin Kainuussa kuin Pohjois-Pohjanmaallakin ahkerasti kampanjoimassa. Pohjoisessa keskustan hegemonia jyllää ja haastaa muita puolueita. Vastassa on ollut epävarmuutta ja huoli siitä, miten pitäisi äänestää. Edellisten vaalien ykkösnimien – Merja Kyllösen ja kansanedustaja Martti Korhosen – jääminen pois on lisännyt epätietoisuutta.
– Kentältä on huokunut tarve oikean politiikan tekemiseen ja oikeista asioista puhumiseen. Politiikan uskottavuus on kovalla koetuksella kaiken hömpän pömpän keskellä. Ihmiset kaipaavat keskustelua politiikan kovasta ytimestä, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, taloudesta ja verotuksesta. Kysytään, että mihin veroeurot menevät, Kyllönen kertoo.
Kyllönen sanoo, että kaikesta huolimatta henki on ollut hyvä ja ennakkoäänestys sujui mallikkaasti. Hän painottaa, että vaalituloksen kannalta on ratkaisevan tärkeää saada äänestäjät liikkeelle sunnuntaina. Mielipidemittausten mukaan Vasemmistoliitto on vetänyt hyvin ennakkoäänestyksessä.
– Nyt pitää jaksaa tehdä vaalityötä loppuun saakka, ja Kainuussa vielä kaksin verroin enemmän. Itse menen vielä puhumaan ammattijärjestöjen tilaisuuksiin. Aion herätellä lauantaina Kainuussa insinöörejä äänestämään, Brysselistä tavoitettu Kyllönen kertoo.