– Olen valmis maksamaan enemmän veroja. Mielestäni solidaarisuusveron alarajaa voidaan laskea, Pekonen sanoi keskiviikkoaamuna Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
Lähetyksessä olivat Pekonen, perussuomalaisten Sampo Terho ja kokoomuksen Arto Satonen keskustelemassa ensi vuoden valtion talousarviosta.
Pekonen perusteli ajatustaan sillä, että nyt suunniteltu valtion talouden sopeutus osuu vain pienituloisiin. Lääkkeeksi hän tarjosi hyvätuloisten verotuksen kiristämistä.
– Tällä hetkellä hyvätuloiset eivät ole tässä millään tavalla mukana, hän sanoi ja arvioi, että tuleva budjetti on hyvinkin epäoikeudenmukaiseksi.
Solidaarisuusveron raja on 90 000 euroa vuodessa. Rivikansanedustajan palkka jää sen alle, samoin Pekosen palkka, vaikka hän saa korotuksen ryhmänjohtajan tehtävänsä vuoksi. Hänen palkkionsa on 7097 euroa kuukaudessa.
– Lasken itseni erittäin hyvätuloiseksi ja olen valmis maksamaan enemmän veroja. Mielestäni solidaarisuusveron alarajaa voidaan laskea, Pekonen sanoi.
Myös Terho ja Satonen sanoivat solidaarisuusveron rajan laskemisen sopivan heille.