Ensimmäiset yliopistoja koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) henkilöstö vähenee säästösyistä 120 henkilöllä. Se on 13 prosenttia yliopiston henkilömäärästä.
Yliopistosta irtisanotaan 55. Päättyviä määräaikaisuuksia on 51. Eläköitymisistä, osa-aikaistamisista ja omista irtisanoutumisista johtuen vähenee lisäksi yhteensä 14 henkilötyövuotta. Väen vähentämisellä säästetään henkilöstökuluista 6,3 miljoonaa euroa ja muista kuluista 2,6 miljoonaa, eli yhteensä noin 8,9 miljoonaa euroa.
Yt-neuvottelut koskivat LUT:n koko henkilöstöä. Valtion massiivisten opetukseen ja tutkimukseen kohdistamien leikkausten sekä yritysrahoituksen vähenemisen yhteisvaikutus LUT:hen on yliopiston mukaan erittäin merkittävä.
Yt-neuvotteluiden käynnistyessä yliopisto totesi tavoittelevansa yhteensä 8,5 miljoonan euron säästöjä, mikä on noin 10 prosenttia yliopiston budjetista. Neuvotteluiden aikana opetus- ja kulttuuriministeriöstä saadut tuoreet tiedot LUT:n ensi vuoden rahoituksesta kasvattivat säästötarpeen 8,9 miljoonaan euroon.
Helsingin yliopiston yt-neuvotteluissa on tarkoitus vähentää 1 200 työpaikkaa ja Aalto-yliopistosta 350.