Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen, jossa kielletään käyttämästä vuokratyövoimaa silloin, kun työntekijät ovat lakossa.
– Vuokratyövoiman käytön salliminen lakon alaisissa töissä vesittää työtaisteluoikeutta, joka kuitenkin on turvattu kansainvälisin sopimuksin ja Suomen perustuslain mukaan, sanoo lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja, kansanedustaja Kari Uotila.
Lakko-oikeus ja ammatillinen järjestäytyminen ovat työntekijöiden perusoikeuksia. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksiin ja EU:n perusoikeuskirjaan sisältyvät oikeus työtaisteluun. Suomen perustuslaki puolestaan turvaa yhdistymisvapauden.
Euroopan unionin jäsenmaista vastaava erillinen laki, joka kieltää vuokratyövoiman käytön lakon alaisissa töissä, on voimassa Ranskassa, Belgiassa ja Puolassa.
– Olisi hyvä meillä Suomessakin vahvistaa tämä vuokratyön käyttökielto työtaistelutoimissa. Se selkeyttäisi pelisäännöt työnantajille, sanoo Uotila.
Lakiesitys tarkoittaa työsopimuslain muuttamista yhden pykälälisäyksen verran.