Lisää stressiä lapsille

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Päiväkoti Lapinmäki on matala punatiilinen rakennus Etelä-Haagassa Helsingissä. Sokkeloisen talon toisessa päässä minua tervehtii lastentarhanopettaja Reija Ahola. Istuudumme päiväkodin johtajan työhuoneeseen.

– Ennen tässä oli leikkitila. Kun palasin vanhempainvapaalta, ryhmät olivat kasvaneet niin paljon, että leikkitila oli siirretty liikuntasaliin ja ryhmien liikuntavuorot lopetettu, huokaa Ahola.

Ahola on työskennellyt Lapinmäessä vuodesta 2008 alkaen, jolloin valmistui lastentarhanopettajaksi. Opiskeluaikanaan hän ehti kiertää kymmeniä helsinkiläisiä päiväkoteja sijaisena.

– Niiden kokemusten pohjalta huomasin heti, että Lapinmäkeen haluan jäädä.

Suomalaisissa päiväkodeissa tehdään varhaiskasvatusta, joka on keskimäärin laadukasta ja jonka positiiviset vaikutukset tunnetaan hyvin. Se ennaltaehkäisee ongelmia, tasoittaa tasoeroja koulussa ja luo pohjan elinikäiselle oppimiselle.

Ensimmäisinä vuosinaan lapsi rakentaa minäkuvansa pohjan, ja varhaiskasvatus on tärkeässä roolissa terveen itsetunnon syntymiselle. Mutta mitä se varhaiskasvatus on?

Ahola määrittelee, että tavoitteena on tarjota lapselle laadukas psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kasvuympäristö. Pedagoginen varhaiskasvatus ei rajoitu toimintatuokioihin vaan on osa kaikkea tekemistä pukemisesta syömiseen.

– Kaiken keskiössä on vuorovaikutus – sekä lapsen vuorovaikutus muihin lapsiin ja aikuisiin että omat vuorovaikutustaidot.

Yksin ryhmässä

Lapinmäessä päivä alkaa klo 6.15 ja päättyy klo 17.30. Ensimmäisistä ja viimeisistä tunneista vastaavat päivystäjät. Omiin ryhmiin jakaudutaan noin aamukahdeksalta. Ahola kokee haastavaksi taitekohdan, kun suurin osa ryhmän 14 lapsesta on jo tullut, mutta iltavuorolainen ei.

– Miten ohjata pedagogisesti perusteltua toimintaa yksin niin isolle ryhmälle tai vastata kaikkien tarpeisiin?, hän ihmettelee.

Silloin, kun joku loukkaa itsensä, saa raivarit tai muuta yllättävää tapahtuu, apu löytyy viereisestä ryhmästä. Mutta silloin keskeytyy myös toisen ryhmän toiminta ja se sirpaloittaa lasten arkea.

Päiväkotien ryhmäkokoja säätelevä, elokuussa voimaan tullut varhaiskasvatuslaki ei salli suunniteltuja suhdeluvun ylityksiä. Suhdeluku määrää, että alle kolmevuotiaita saa olla korkeintaan neljä yhtä kasvattajaa kohden, yli kolmevuotiailla suhdeluku on 1/7.

Lisäksi laki määrittää ryhmän enimmäiskooksi kolmen kasvattajan vastuulla olevien lasten määrän eli pienimmillä 12, isommilla 21. Helsingissä varhaiskasvatusvirasto on linjannut, että lakia on noudatettava tiukasti.

Erityislastentarhanopettaja toiminut tutkija ja päiväkotileikkauksia vastustavan Vain kaksi kättä -kampanjan aktiivi Noora Heiskanen näkee, että suhdelukuun liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä ongelmia ympäri maata.

– Henkilökuntaa suhteessa lapsiin on ajoittain tai paikoitellen liian vähän. Erityisesti aamuissa ja illoissa on sellaisia hetkiä, että suhdelukua säännönmukaisesti rikotaan, vaikka laki sen kieltää.

Myös sijaisten huono saatavuus johtaa suhdeluvun ylityksiin. Eniten ylisuurista ryhmistä kärsivät erityisen tuen tarpeessa olevat lapset.

Patjat lattialla

Ryhmän suuruus on myös kiinni laskentatavasta. Ahola työskentelee viisivuotiaiden ”viskarien” ryhmässä yhdessä lastenhoitajan kanssa. Ryhmässä laskennallisesti on 14 tai 28 lasta riippuen siitä, katsotaanko asiaa tilojen vai ryhmien näkökulmasta.

Viskarit toimivat samoissa tiloissa toisen 14 lapsen eskariryhmän kanssa. Tiloja käytetään vuorotellen: kun viskarit lähtevät ulos, eskarit jäävät sisälle. Tietyissä tilanteissa, kuten ruokailuissa, lapset ovat tiloissa samaan aikaan.

Tilojen terveellisyys ja turvallisuus mietityttää Aholaa.

– Happi loppuu kesken ja tartuntataudit leviävät helpommin isossa ryhmässä.

Tilojen pienuutta paikataan porrastuksilla. Aholan mukaan Lapinmäessä järjestelyt on toistaiseksi saatu toimimaan eikä kenenkään tarvitse ruokailla käytävällä. Patjat näkyvät nukkumatilan lattialla.

JHL:n Helsingin varhaiskasvatuksen pääluottamusmiehen Eila Pelttarin mukaan tilat ovat Helsingin päiväkotien suurin ongelma. Vuosia alakanttiin laaditut lapsimääräennusteet yhdistettynä sokkeloisiin vanhoihin
tiloihin ovat johtaneet siihen, että päiväkodit pullistelevat lapsia. Uusia tiloja on rakennettu kitsaasti ja kunnostuksia lykätty.

Varhaiskasvatusta äärirajoilla

Hyvällä suunnittelulla voidaan johonkin pisteeseen asti paikata niukkoja resursseja. Ahola on tyytyväinen siihen, että hänen työyhteisössään ymmärretään suunnittelun tärkeys ja siihen varataan aikaan. Tästä huolimatta työ vaatii venymistä ja jatkuvaa ajankäytön priorisointia. Suunnittelun lisäksi päiväkodin arki sisältää paljon kirjaamista ja raportointia.

– Kun on lähtenyt tekemään työtä, jotta saisi toimia lasten kanssa, niin tuntuu kurjalta, kun tulee ajanjaksoja, jolloin joutuu istumaan paljon koneen äärellä. Toisinaan olo on riittämätön.

Myös Heiskanen ja Pelttari vahvistavat, että päiväkodeissa tehdään töitä äärirajoilla. Resursseja ei ole yhtään varaa pienentää. Pelttarin mukaan kaikki, mitä uusilla työtavoilla, porrastamisella ja suunnittelulla voidaan tehdä, on tehty. Varhaiskasvatusviraston ennestään pientä hallintoa on leikattu, mikä on johtanut tehtävien siirtymiseen päiväkotien johtajille, joilla siten on vähemmän aikaa työntekijöille.

Noora Heiskasen mukaan lain määrittelemästä minimitasosta on käytännössä tullut maksimi. Ja toisinaan mennään vielä siitäkin ali. Ryhmäkokojen lisäksi Heiskanen nostaa esimerkiksi sen, että joissakin kunnissa kokonaisia ryhmiä on lastenhoitajien vastuulla ilman pätevää lastentarhanopettajaa.

– Vaikka varhaiskasvatus on toistaiseksi laadukasta keskimäärin, sen tasossa ja kuntien käytännöissä on suurta vaihtelua.

Pettyneitä lapsia ja aikuisia

– Tuntui aivan uskomattomalta. Päättäjät ovat varmasti tietoisia varhaiskasvatuksen merkityksestä, mutta ovat silti päättäneet sulkea silmänsä, Ahola kuvaa ensimmäisiä tunteitaan, kun hallituksen leikkaussuunnitelmat tulivat keväällä julki.

Nyt hallitus on päättänyt leikkauksista: Elokuusta 2016 alkaen ryhmäkokoa kasvatetaan seitsemästä kahdeksaan lapseen per kasvattaja yli kolmevuotiaiden ryhmissä. Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luovutaan.

Jatkossa hoito-oikeus rajautuu puolipäiväiseksi niiden lasten osalta, joiden molemmat vanhemmat eivät ole joko kokopäivätöissä, opiskele tai toimi yrittäjänä. Osa-aikaisten lasten lisääntyminen kasvattaa entisestään ryhmäkokoja, koska heitä saa lain mukaan olla yhden aikuisen vastuulla 13.

– Äärimmillään se voi tarkoittaa jopa 39 lapsen ryhmiä, sanoo Ahola.

Kun työtä tehdään vuorovaikutuksen kautta, isompi ryhmä tarkoittaa toisaalta vähemmän aikuisen aikaa kullekin lapselle, toisaalta lapselle vaatimusta käsitellä valtavaa määrää vuorovaikutussuhteita.

– Liian suuri vuorovaikutussuhteiden määrä jo yksinään aiheuttaa stressiä lapselle ja stressaantuneena lapsi paitsi voi huonosti, ei myöskään opi.

Isommat ryhmät tarkoittavat stressin lisäksi sairastelun lisääntymistä. Ne lisäävät kasvattajien työtä sekä ryhmässä että sen ulkopuolelle. Jos suunnitteluun ei jää aikaa, arki muuttuu kaoottiseksi ja epävarmaksi. Aholan mukaan laadusta on leikkausten jälkeen turha puhua.

– Jos leikkaukset toteutuvat, päiväkodista tulee kiireisempi, meluisempi ja paljon vähemmän yksilöllinen. Sekä aikuiset että lapset ovat väsyneempiä ja pettyneempiä. Lapsi joutuu kohtaamaan enemmän tilanteita, joissa hänen hätäänsä tai tarpeitaan ei huomata, tiivistää Heiskanen.

Kaikki kärsivät

Laadukas varhaiskasvatus antaa kaikille lapsille tärkeitä oppimisen edellytyksiä, joita on vaikea paikata myöhemmin. Aivan erityisesti siitä hyötyvät ne lapset, joilla on tuen tarvetta ja kehityshaasteita. He ovatkin leikkausten suurimpia kärsijöitä. Tuen tarvetta ei välttämättä edes havaita, ja jos havaitaan, resursseja riittävään tukemiseen ei ole.

Jatkossa hoito-oikeuden rajauksen piiriin kuuluvan perheen on erikseen haettava kokopäiväistä paikkaa, mikäli katsoo sen lapsen kannalta tarpeelliseksi. Käytäntö on leimaava ja kaikki tarvitsevat tuskin tulevat paikkaa hakemaan.

– Ongelmat alkavat kasautua. Se näkyy lyhyellä aikavälillä lastensuojelussa ja kouluissa. Pitemmällä aikavälillä työttömyytenä, vähempänä kouluttamisena ja pienempinä verotuloina, toteaa Heiskanen.

Pelttari korostaa, että leikkauksilla haetaan säästöjä henkilöstökuluista vähentämällä henkilöstöä. Leikkaukset vaikuttavat matalapalkkaisen alan houkuttelevuuteen ja huolena on, että pätevien työntekijöiden saanti vaikeutuu.

Myös perheet joutuvat tiukoille. Päiväkoti on tarjonnut tukea hyvin matalalla kynnyksellä hankalassa tilanteessa olevalle perheille. Erityisesti epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien perheissä arjen palapeli vaikeutuu ja lapset kärsivät, kun heitä pompotellaan ryhmästä toiseen vanhempien työtilanteen mukaan.

– Lapsiperheiltä on jo otettu paljon, ja siihen päälle tulevat varhaiskasvatusleikkaukset. Perheet voivat yhä huonommin ja se vaikuttaa suoraan lapsiin, Pelttari sanoo.