”Ihmiset ovat avuliaita”
Koripalloilija Daniel Bailey, 24,
Yhdysvallat, yksin Suomessa kolmatta vuotta.
”Kerran kaupassa kassa unohti poistaa varashälyttimen ostamastani tuotteesta. En kuullut portin hälytystä korvakuulokkeiltani. Yhtäkkiä minut pysäytti henkilö, joka huusi minulle jotain suomeksi. Hän yritti ottaa reppuni, ja minä pidin siitä kiinni, sillä en ymmärtänyt, mistä on kyse. Toinen henkilö tuli tulkkaamaan ja reppuni tutkittiin, ja ihmiset tuijottivat. He tietysti pyysivät kovasti anteeksi, kun huomasivat, että virhe oli heidän.
Ollessani ensimmäistä kertaa yleisessä saunassa saunojat heittivät löylyä, katsoivat minuun ja heittivät uudestaan ja uudestaan. Vihdoin annoin periksi, sillä sauna oli minulle liian kuuma, ja he nauroivat. Minustakin se oli hauskaa.
Vähän aikaa sitten menin päivystykseen sormeni murruttua pelissä. En olisi tiennyt yhtään, mitä tapahtuu, jollei valmentajani olisi ollut mukanani. Lääkäri ja hoitaja selittivät hänelle – silloin kun ehtivät – ja hän kertoi minulle.
Olen pelannut myös Saksassa ja Japanissa. Japanissa vuorovaikutus oli hyvin muodollista, ja Saksassa ihmiset olivat mielestäni tylympiä kuin Suomessa.
Saksassa usein huomasin, että ihmisiä ärsyttää, jos käännyn heidän puoleensa kysyäkseni jotain. Suomessa sen sijaan ollaan aina valmiita auttamaan.
Yhdysvalloissa lapsia opetetaan kouluissa ensisijaisesti käyttäytymään. Heidän tulee istua hiljaa ja kuunnella opettajan yksinpuhelua. Suomessa halutaan osallistaa lapsia ja kannustetaan keskustelemaan. Pidän enemmän Suomen opetusmetodeista.”
”Naapurit ovat ystävällisiä”
Sairaanhoitaja Ines Fernandez
Casaña, 37, Espanja, Suomessa kaksi vuotta miehensä ja kahden lapsensa kanssa.
”Espanjalaiset puhuvat paljon myös käsillään, suomalaiset vähemmän. Joskus ei minun käsieleitäni ymmärretä, tai ne käsitetään väärin. En aina oivalla, mitä suomalaiset suomeksi selittävät, jolloin käsillä elehtiminen saattaisi auttaa.
Espanjassa vitsaillaan koko ajan, mutta Suomessa ei niinkään. Heitän vitsiä potilaille, ja espanjalainen kollegani vitsaili hänet pysäyttäneelle liikennepoliisille, mutta poliisia ei naurattanut.
Espanjalaiset sanovat suoraan asioita, mutta suomalaiset eivät. En ajattele etukäteen, että suuttuuko esimerkiksi potilas suorasukaisuudestani, vaan sanon heti asiani sen tultua mieleeni.
Työskentelen paljon vanhojen ihmisten kanssa. Heidän perheenjäsenensä yrittävät usein kommunikoida minun sijaani suomalaisen sairaanhoitajan kanssa. Kollegani kuitenkin kääntävät heidät minun puoleeni, jos on kyse minun potilaastani. Toisaalta ymmärrän heitä, sillä en puhu vielä niin hyvin suomea.
Olen huomannut, että vähän vieroksutaan antamiani poskisuudelmia. Tervehdin niin esimerkiksi äitiysneuvolan terveydenhoitajaa, sillä koen hänet läheiseksi. Olen tavannut häntä usein jo lähes vuoden ajan, ja olemme puhuneet hyvin henkilökohtaisistakin asioista.
Meillä on hyvin ystävälliset naapurit. Olemme saaneet itse kudotun puseron vauvallemme ja muita lahjoja. He myös aina pysähtyvät juttelemaan kanssamme – vaikkemme aina ymmärräkään, mitä he sanovat.”
”Töykeä käytös ei sitä ollutkaan”
Bioinformatiikan opiskelija Nirmal Iyer, 27, Intia, yksin Suomessa neljättä vuotta.
”Olin innokas tapaamaan heti saavuttuani kämppäkaverini, mutta kukaan ei ollut kotona. Heräsin myöhemmin siihen, että joku tuli. Menin tulijaa innoissani tervehtimään, ja tapasin vahvassa humalassa olevan suomalaisen miehen. Ojensin käteni ja esittäydyin. Hän vastasi, että hän on nyt liian humalassa, hän puhuu kanssani huomenna, ja poistui huoneeseensa. Jäin siihen hämilleni seisomaan. Kyseisestä henkilöstä tuli yksi parhaimmista ystävistäni.
Selitin myyjälle kaupassa, että tarvitsen nipistimillä ripustettavat verhot. Hän ei osannut englantia, ja kesken selitykseni hän lähti pois. Ajattelin, että onpa töykeää. Mutta hän tuli takaisin toisen myyjän kanssa, joka osasi englantia. Ja niin sain nipistimillä ripustettavat verhot.
Bussissa kysyin kanssamatkustajalta, että onko seuraava pysäkki tietty pysäkki. Hän vain käänsi katseensa pois sanomatta mitään. Minulle selitettiin, että suomalaiset eivät pidä siitä, että tuntemattomat ryhtyvät juttusille – mitä pidetään normaalina Intiassa.
Puhuin isäni kanssa bussissa äidinkielelläni tamililla mennessäni äitiäni vastaan lentokentälle. Yksi nainen katsoi minua kiinteästi, ja käänsin pääni pois välttääkseni hänen tuijotuksensa. Kun lopetin puheluni, hän puhui minulle tamilia. Olin ällistynyt. Juttelimme, ja hän kertoi asuneensa Etelä-Intiassa muutaman vuoden.
Äitini pukeutuu sariin, ja hänellä on bindi otsassa. Hän herättää suomalaisissa lapsissa suurta ihmetystä. Lasten vanhemmat hymyilevät äidilleni, ja lasten ystävällinen huomio on meistä vain hauskaa. Lapset vaikuttavat siltä, että he luulevat äitini tulevan joltain toiselta planeetalta.”
Lähteenä käytetty Katja Keisalan haastattelun lisäksi hänen teostaan Monikulttuurisen työyhteisön viestintä. Tampere University Press, 2012.
Kysy tai kerro, älä vaikeneOlennainen taito onnistuneen monikulttuurisen viestinnän rakentamisessa on taito neuvotella tilanteesta ja siinä pätevistä oletuksista. Tällä tutkijatohtori Katja Keisala MULTI-TRAIN-hankkeesta viittaa siihen, että osapuolet osaavat neuvotella, mistä tilanteessa on kysymys.– Sitä taitoa voi opetella avaamalla keskustelun siitä, miten tässä tilanteessa pitäisi käyttäytyä, Keisala Tampereen yliopistosta selvittää.Neuvottelutaitoinen ihminen pystyy tuomaan esiin sekä omia että toisen viestimisen taustalla olevia hiljaisia oletuksia. Neuvottelemisen taito on kykyä olla läsnä tilanteessa.– Olen käsitellyt solmuun menneitä viestintätilanteita monenlaisissa koulutustilaisuuksissa yhdessä ulkomaalaisten ja paikallista viestintäkulttuuria edustavien suomalaisten kanssa. Suomalaiset ovat usein oivaltaneet, että eivät ole kertoneet yhteisönsä uudelle jäsenelle kyseiseen viestintätilanteeseen sisältyviä odotuksia. Uusi jäsen on kyllä huomannut, että nyt hän ei osannut toimia niin kuin pitäisi. Mutta siitä hän ei sellaisena pysty oivaltamaan, mikä olisi oikea tapa.Monilla on siten ongelmia neuvottelemisen taidon hallitsemissa. Itse kunkin pitäisi opetella neuvottelemaan hiljaisesta tiedosta.– Monesti viestintätilanteen malli on tiedostamaton niin kauan, kunnes joku rikkoo sitä. Palautteen antaminen hämmentyneelle tilanteen rikkojalle tuntuu olevan suomalaisille aika hankalaa. Toki se pitäisi osata tuoda vielä myönteisessä hengessä, mutta se on seuraava askel. Helposti tilanne jätetään selvittämättä tai siitä jutellaan muiden kuin mallia rikkoneen kanssa.Väärinymmärrykset hämmentävät ja nolottavat sekä herättävät epävarmuutta ja epämääräistä uhan tuntua. Tällaiselta turhautumiselta voitaisiin välttyä, jos viestijät osaisivat nostaa esiin tilannetta määrittävää hiljaista tietoa ja neuvotella siitä.Mia Hemming
lehti 